keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Reitti

Valmisteluja reissua varten on tehty jo jonkin aikaa ja reittikin on ollut pitempään jo piirrettynä googlen loistavan karttapalvelun avulla. Siispä reittiä voitte katsastaa täällä. Reitti on piirretty hyvin karkeasti ja se varmasti tulee elämään aika paljon.

Saavumme Saksan Rostockiin lauantaina iltana 16.8, ja samana iltana olisi tarkoitus vielä keretä Teterowiin jonne matkaa kertyy noin 52 kilometriä. Voi mennä yötöiksi kun lautta saapuu satamaan vasta kello 20 jälkeen.

Suunnistuksemme tapahtuu reissussa maantiekarttojen perusteella, jotka on kaikilla kolmella. Lisäksi matkaan lähtee kännykkä, jossa on GPS ja euroopan kartasto. Saa nähdä kumpaa loppujen lopuksi käytämme enemmän. Muutamista suuremmista kaupungeista meillä on mukana lisäksi opaskarttoja. Tällä hetkellä meillä on myös ajatuksia palvelusta joka päivitää sijaintimme tällä sivulle aika ajoin kännykän gps:n kautta, mutta tämä on vasta haaveissa, toivotaan että saamme sen matkaamme mukaan.

Yhteensä reittimme pituus kartalta laskettuna on 1576 kilometriä ja ajopäiviä kertyy kuusitoista, lisäksi olemme varanneet kolme lepopäivää matkan varrelle. Näillä ehdoilla meidän pitäisi saapua Tallinnaan 2.9, saa nähdä miten äijien käy.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Lupaus seikkailusta

Projekti pähkinänkuoressa:

Kolmen miehen projekti polkea polkupyörillä elokuussa 2008 Saksan Rostockista Puolan, Liettuan ja Latvian kautta Viron Tallinnaan reilussa parissa viikossa.

Homma lähti liikkeelle ideatasolla jo viime syksynä. Pohdittiin porukalla, että voisi pitkästä aikaa lähteä heittämään pyörillä jonkun hieman pidemmän reissun. Ajankohta ja kohde oli tässä vaiheessa täysin auki. Hieman ennen joulua löimme ajankohdan lukkoon ja päätimme, että lähtö on elokuun 2008 puolessa välissä ja reissussa ollaan pari viikkoa. Päivät pistettiin ylös kalentereihin ja homma oli sovittu. Kesätyöt ja koulut tulisivat menemään reissun ehdoilla.

Reittiä suunniteltaessa vaihtoehtoja oli useita. Suomen halki etelästä pohjoiseen, tai vaihtoehtoisesti pohjoisesta etelään, Norjaa samalla kaavalla, Saksaa tai Alankomaita ristiin rastiin. Lopulta päädyimme reittiin, joka kulkisi lautalla Tallinnaan, sieltä Latvian, Liettuan ja Puolan kautta Saksaan ja lopulta Rostockista lautalla takaisin Suomeen. Matkaa kertyisi hieman vajaa 1600km jos reittisuunnitelma pitää kutinsa. Matkaa olisi saanut hieman lyhennettyä, jos olisimme oikaisseet Liettuasta Kaliningradin läpi Puolaan, mutta viisumien hankkimisen ja muun säädön takia päätimme kiertää. Samalla päätimme, ettei Suomessa poljeta metriäkään. Eikä hiekkateillä.

Tammikuussa lauttojen hintoja ja aikatauluja tutkailtuamme päädyimme kääntämään reitin päinvastaiseksi. Helsingin ja Rostock välisille lautoille täytyi tehdä varaukset hyvissä ajoin ennen reissua. Koska reissussa sattuu ja tapahtuu, ei päivälleen oikeaan aikaan Rostockiin saapuminen kuulostanut houkuttelevalta. Tallinnasta sen sijaan voi hypätä lauttaan ilman sen kummempia varauksia kuukausitolkulla etukäteen. Näin ollen ei reissussa tarvitse olla kokoajan kiirehtiä, jotta ehtisi ajoissa lauttaan. Sopii meille.

Toukokuun alussa varasimme lauttamatkat Helsinki-Rostock välille. Laivayhtiönä toimii Tallink Silja ja paatti on Superfast VII. Hintaa matkalle tuli polkupyörien kanssa, opiskelija-alennuksilla, buffet-sapuskoilla ja aamupalalla hieman yli 200e per nokka. Paatti irtoaa Helsingin Länsisatamasta 15. elokuuta klo 20.15 ja rantautuu 25 tuntia myöhemmin Rostockiin.

Keväästä lähtien projekti on edennyt hieman aktiivisemmin erinäisiä varusteita hankkiessa ja tietysti satulassa hanuria totutellessa. Valmisteluja riittää vielä jonkun verran ja niitä tullaan seuraamaan tässä blogissa. Kaikilla kolmella on tunnarit ja jokainen kirjoittelee kun siltä tuntuu. Ennen reissua aiomme kertoa suunnitelmista, varusteista ja muusta hommaan liittyvästä. Myös reissun aikainen bloggaaminen on tarkoitus järjestää tavalla tai toisella..

-Joel