perjantai 11. heinäkuuta 2008

Lupaus seikkailusta

Projekti pähkinänkuoressa:

Kolmen miehen projekti polkea polkupyörillä elokuussa 2008 Saksan Rostockista Puolan, Liettuan ja Latvian kautta Viron Tallinnaan reilussa parissa viikossa.

Homma lähti liikkeelle ideatasolla jo viime syksynä. Pohdittiin porukalla, että voisi pitkästä aikaa lähteä heittämään pyörillä jonkun hieman pidemmän reissun. Ajankohta ja kohde oli tässä vaiheessa täysin auki. Hieman ennen joulua löimme ajankohdan lukkoon ja päätimme, että lähtö on elokuun 2008 puolessa välissä ja reissussa ollaan pari viikkoa. Päivät pistettiin ylös kalentereihin ja homma oli sovittu. Kesätyöt ja koulut tulisivat menemään reissun ehdoilla.

Reittiä suunniteltaessa vaihtoehtoja oli useita. Suomen halki etelästä pohjoiseen, tai vaihtoehtoisesti pohjoisesta etelään, Norjaa samalla kaavalla, Saksaa tai Alankomaita ristiin rastiin. Lopulta päädyimme reittiin, joka kulkisi lautalla Tallinnaan, sieltä Latvian, Liettuan ja Puolan kautta Saksaan ja lopulta Rostockista lautalla takaisin Suomeen. Matkaa kertyisi hieman vajaa 1600km jos reittisuunnitelma pitää kutinsa. Matkaa olisi saanut hieman lyhennettyä, jos olisimme oikaisseet Liettuasta Kaliningradin läpi Puolaan, mutta viisumien hankkimisen ja muun säädön takia päätimme kiertää. Samalla päätimme, ettei Suomessa poljeta metriäkään. Eikä hiekkateillä.

Tammikuussa lauttojen hintoja ja aikatauluja tutkailtuamme päädyimme kääntämään reitin päinvastaiseksi. Helsingin ja Rostock välisille lautoille täytyi tehdä varaukset hyvissä ajoin ennen reissua. Koska reissussa sattuu ja tapahtuu, ei päivälleen oikeaan aikaan Rostockiin saapuminen kuulostanut houkuttelevalta. Tallinnasta sen sijaan voi hypätä lauttaan ilman sen kummempia varauksia kuukausitolkulla etukäteen. Näin ollen ei reissussa tarvitse olla kokoajan kiirehtiä, jotta ehtisi ajoissa lauttaan. Sopii meille.

Toukokuun alussa varasimme lauttamatkat Helsinki-Rostock välille. Laivayhtiönä toimii Tallink Silja ja paatti on Superfast VII. Hintaa matkalle tuli polkupyörien kanssa, opiskelija-alennuksilla, buffet-sapuskoilla ja aamupalalla hieman yli 200e per nokka. Paatti irtoaa Helsingin Länsisatamasta 15. elokuuta klo 20.15 ja rantautuu 25 tuntia myöhemmin Rostockiin.

Keväästä lähtien projekti on edennyt hieman aktiivisemmin erinäisiä varusteita hankkiessa ja tietysti satulassa hanuria totutellessa. Valmisteluja riittää vielä jonkun verran ja niitä tullaan seuraamaan tässä blogissa. Kaikilla kolmella on tunnarit ja jokainen kirjoittelee kun siltä tuntuu. Ennen reissua aiomme kertoa suunnitelmista, varusteista ja muusta hommaan liittyvästä. Myös reissun aikainen bloggaaminen on tarkoitus järjestää tavalla tai toisella..

-Joel

Ei kommentteja: