Vihdoinkin kuvia!

Heti alkuun suuret pahoittelut luvattujen kuvien viipymisestä! Tällaiset hommat kun vaan kuuluvat siihen kategoriaan, että jos ei niitä tee heti reissun jälkeen, niin ne jäävät todella pitkäksi aikaa. Reissun jälkeen paluu arkeen tapahtui osaltani heti seuraavana aamuna ja tekemistä riitti, joten reissu ja kuvat unohtuivat hetkeksi. Uudenvuoden lupaus kuitenkin piti, ja sain omat kuvani galleriaksi tammikuun aikana.

Kuvat löytyvät TÄÄLTÄ.

Jälkitunnelmia reissusta en uskalla enää luvata, mutta lisää kuvia saattaa muilta vielä löytyä. Kiitos vielä kerran kaikille blogia seuranneille! Palataan asiaan seuraavan reissun tiimoilta..

Reissu paketissa!

Faktat:
2.9 Pärnu - Tallinna
134 km / 5h 22min
24,8 km/h
Kokonaismatka 1634km

Kun puolen yön aikaan virittelimme herätyskelloja soimaan, ja puhelin ilmoitti herätykseen olevan 5h ja 58min, tiesimme, että aamusta tulee tuskainen. Täydellisen löhöpäivän johdosta ketään ei juurikaan väsyttänyt ja telkkari pyöri varmaan yhteen saakka. Kun vihdoin silmät ummistuivat, soi kello ja oli noustava ylös. Koska hotellimme aamupala aukesi vasta seitsemältä, olimme päättäneet herätä kuudelta ja pakkailla pyörät lähtökuntoon jo ennen aamupalaa. Pääsimme jälleen taluttelemaan kuraisia menopelejämme pitkin hotellin kokolattiamattoa suoraan respan ohitse etuovesta ulos. Heti seitsemältä kävimme tankkaamassa tuttuun tapaan loistavalta aamupalalta riittävät satsit päivän ajoa varten, sillä tänään ei välttämättä olisi aikaa syödä. Sää ulkona oli pilvinen ja erittäin viileä. Ajoshortseista ei kuitenkaan enää tässä vaiheessa reissua luovuttu, mutta pitkähihaista paitaa oli pakko pukea päälle.

Pääsimme liikkeelle puolen kahdeksan aikoihin. Kun olimme päässeet ulos kaupungista, alkoi sääennusteen lupailema vesisade pikkuhiljaa tihuttelemaan. Kommenteissa olette aktiivisesti toivotelleet myötätuulia, mutta sitä ei tänään tarvittu. Koko viikon jatkunut sivu- ja vastatuuli oli laantunut käytännössä olemattomiin ja pyörä rullasi tuulettomalla tiellä leppoisasti. Normaalisti ensimmäinen pikapaussi on pidetty kympin jälkeen, tänään poljettin 30 kilometriä. Tauon aikana sade yltyi sen verran, että vedimme kura-texit niskaan. Aamun keskinopeus ennen toista paussia oli huikea 26,1km/h.


Reissun viimeinen päivä oli ensimmäinen sateinen.

Pysähdyimme toiselle tauolle etapin puolivälissä. Erään bensa-aseman pihalta löytyi pieni kahvila, johon linnoittauduimme kuivailemaan varusteitamme. Tiskiltä kannettiin kahvia ja kaakota ja sukat vaihdettiin kuiviin. Tauko lämpimässä sisätilassa venyi lähes tunnin mittaiseksi ja sen aikana sadekin taukosi. Jatkoimme matkaa kuitenkin goret päällä ja aika nopeasti vesisade taas jatkuikin. Tässä vaiheessa käytännössä kaikki päällä olevat vaattet olivat jo märkiä, sillä gore-texin hengittävyyshän on, etenkin hikiliikunnassa, ilmiömäistä. Seuraavalla tauolla pohdimme jo takin kääntämistä nurin päin, sillä takki oli sisältä paljon kosteampi, kuin ulkopuolelta. Mahdoton sää varustautua oikein.

Reidet ilmeisesti tajusivat, että kyseessä on reissun viimeinen päivä, sillä lisäenergiaa löytyi kummasti. Huikean vauhdin ansiosta saavutimme Tallinnan jo reilusti ennen viittä, jolloin satamassa pitäisi viimeistään olla. Koska aikaa jäi runsaasti, päätimme syödä maissa, jottei laivalla tarvitse maksaa itseään kipeäksi sämpylöistä ja kolmioleivistä. Myös kruunuja oli jäänyt taskun pohjalle sen verran, että niitä piti saada hieman vähennettyä. Ruoan jälkeen 1/3 retkueesta päätti vaihtaa kuivaa vaatetta päälle ja paikkana toimi Tallinnan kaupungin tarjoama bajamaja. Suoritus keräsi ohikulkijoiden katseita ja pääsimme myös kokeilemaan Pitkä Kuuma Kesä -tyyliin, kuinka helposti bajamaja kaatuisi. Ei muuten tarvitse paljoa tuupata, jos sen kumoon haluaisi. Emme tietenkään kaataneet vessaa, sillä olemmehan me kunnon matkailijoita. Jäljelle jääneet 2/3 retkueesta päättivät odottaa virkistäytymistä lauttaan saakka, joten lähdimme siirtymään satamaan.

Oikean terminaalin löytäminen meni tällä kertaa hieman pyörimiseksi, sillä tilausvahvistuksen antama terminaali oli vain jalkamatkustajille. Löysimme kuitenkin autokaistan ja pääsimme jälleen kertailemaan reittiämme ja matkan pituutta virkailijan kanssa. Siirryimme jonottamaan lauttaan pääsyä, ja harmittelimme samalla koko reissiun keskinopeutta, joka oli terminaalissa pyörimisen takia laskenut 22,03km/h:sta 21,99km/h:ssa.


Pakollinen lähtökuva Tallinnan satamasta. Enää ei poljeta.

Nyt olemme lautassa ja reissu alkaa kääntyä loppusuoralle. Polkemiset on nyt poljettu. Yli 1600 kilometriä ja 70 tuntia satulassa, mutta mitään ihmeellistä onnistumisen tunnetta ei Tallinnaan saapuminen tuonut mukanaan. Ehkä se tulee myöhemmin..? Vielä ei tekisi mieli palata arkeen, vaan jatkaa reissua johonkin suuntaan.

Tässä vaiheessa haluamme kiittää kaikkia blogin aktiivisia ja vähemmän aktiivisia seuraajia. Teidän kommenttinne ovat oikeasti piristäneet matkan tekoa huimasti. Välillä olemme tien poskessa tauolla puhelimen kautta seurailtu uusia kommentteja edellisen illan tekstiin ja on ollut hienoa huomata, että porukka oikeasti lukee näitä juttuja. Kommentteja saa edelleen heittää, tai jos teitä kiinnostaa Dobre Miaston parhaat menomestat, Kedainiain halvimmat bensa-asemat tai Salacgrivan kuoppaisimmat tiet, niin kyselkää ihmeessä. Vastailemme mielellämme :)

Ja älkääkä huoliko, ei blogi vielä tähän pääty. Lupaamme palailla vielä jonkunlaisen yhteenvedon tiimoilta ja jossain vaiheessa toivottavasti saamme myös koko reissun kattavan kuvagallerian esille. Niitä odotellessa.

Kiitos!

Näytä mulle missä sul on rusketusraidat..

Aiemmissa bloggauksissa oli puhetta siitä rajallisesta rusketuksesta. Päätimme ottaa reiden puolivälin kontrastista kuvatodisteen ennen viimeistä reissupäivää. Aurinko siis paistoi, photoshop lisäsi vain palkit.

Lillumista Pärnussa

Faktat:
1.9 Pärnu
0 km / 0h 0min
0 km/h
Kokonaismatka 1494km

Ensimmäistä kertaa reissun aikana heräilimme ennen kellon soimista. Aurinkoinen aamu herätti myös ruokahalun ja aamupalapöytään pääsimme jo hyvissä ajoin kymmeneltä. Aamupalabuffee äänestettiin samantien reissun parhaaksi. Tarjolla oli runsaasti syötävää eikä kukaan joutunut lähtemään nälkäisenä takaisin huoneeseen.
















Aamu meni töllöä katsoessa ja aamupalaa sulatellessa.

Hyvin käyntiin lähtenyt aamu muuttui täydelliseksi röhnöttämiseksi aamupalan jälkeen. Makailimme huoneessa yhteen asti vain telkkaria tuijottaen ja nettiä selaillen. Raja tuli lopulta vastaan ja huoneesta oli poistuttava. Koska muut eivät hievahtaneetkaan pienistä ehdotuksista huolimatta päätin lähteä yksin kyselemään respasta päivälle kaavailtua hierontaa. Reitti kauneussalonkiin löytyi lopulta ja hieronnalle saatiin varattua aika. Kalle ei hieronnasta lämmennyt vaan päätti mieluummin lähteä tutustumaan Pärnun keskustaan. Kaksi 40 minuutin hierontaa maksoivat 19€/mies ja omani alkoi puoli kolme. Joelin hoito loppui kymmentä vaille neljä, jonka jälkeen lähdimme Kallen perään keskustaan.

Kun saimme porukan jälleen kokoon lähdimme etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Kävelykadun varret tuntuivat olevan täynnä pelkkiä kahviloita, joten ravintolan etsimisessä vierähti jälleen tovi. Päädyimme lopulta pienehköön ravintolaan ja istuimme pöytään. Koska ruokalistat eivät tuntuneet tulevan pöytään haimme ne itse tiskiltä ja selailimme läpi. Kaikki tekivät valintansa ja aloimme odottaa tarjoilijaa ottamaan tilauksia vastaan. Tiskin takana ollut parikymppinen nainen käyskenteli rauhassa ja kantoi sillointällöin ruokaa toisille asiakkaille. Pikkuhiljaa nälän kasvaessa alkoi jokaisen suusta kuulua pieniä soraääniä kun ei tarjoilua meidän pöytäämme alkanut kuulua. Lopulta noin 20minuutin odottelun jälkeen mitta tuli täyteen ja päätimme kävellä ravintolasta ulos. Seuraava paikka löytyi onneksi nopeasti ja tarjoilukin sujui huomattavan ripeästi. Ruoka oli erinomaista ja lähdimme vatsat pinkeinä tallustelemaan parin kilometrin matkan takaisin hotellille.















Pärnun keskusta ei tarjonnut pääkadun ohella juuri mitään mielenkiintoista nähtävää. Kallen innostuksen voi aistia.

Ilta sujuikin sitten jälleen rauhallisissa merkeissä. Ruoan laskettua tarpeeksi kävimme vielä iltasaunassa ja altailla ennen kylpylän kiinnimenoa. Huomenna olisi tarkoitus herätä jo kuudelta, joten nukkumaan pitäisi päästä hyvissä ajoin. Tiistai on lautan takia reissun ensimmäinen ja viimeinen aikataulullinen päivä. Satamassa pitää olla viimeistään viideltä, joten päätimme hoitaa pyörät varusteineen lähtökuntoon jo ennen aamiaista. Aamupala alkaa seitsemältä ja sen jälkeen lähdemme tahkoamaan reissun viimeistä etappia.

Nainen nostaa keskinopeutta

Faktat:
31.8 Salacgriva - Pärnu
82 km / 3h 52min
21,2 km/h
Kokonaismatka 1494km

Aamu alkoi hotellista kuten olimme eilen päättäneet. Hotellissa aamupalat nassuun , ja sitten tien päälle. Vaikka tiedossa oli lyhyt ajopäivä ei se silti hyvältä tuntunut, vastatuuli vaivasi koko päivän ajan ja matka tuntui tahmealta.

Aamupäivästä ylitimme rajan viidentoista kilometrin ajon jälkeen ja sitä ei kyllä juuri huomannut. Rajamuodollisuuksia ei juuri ollut, eikä kukaan olisi huomannut mitään vaikka kaksi kiloa heroiiniä olisi ollut tarakan päällä. Ylityksen jälkeen jatkoimme vielä parikymmentä kilometriä ja pysähdyimme maittavalle lounaalle huoltoaseman hampurilaisille.














Tuuli nojaa kauniisti kaiteeseen kun lähtö on koittamassa

Täällä tapasimme muutaman Finskin jotka kyselivät hiukan reissustamme. Reittimme kuultuaan kuulimme seuraavia kommentteja:

“Ei teilläkään oo ihan kaikki kotona”

“Ei teilläkään parempaa tekemistä ole lomalla, menisitte vaikka vaikka potkimaan mummoja ja ryöstämään pankkeja”



















Takana näkyy osa reitistämme ja edessä intoa puhkuva pyöräilijä

Myös omat pandani saivat huomiota osakseen ottaessani aurinkolasit pois päästä. Matka kuitenkin jatkui ja hetken päästä olimme taas taukoa viettämässä tien laidassa. Piristyksen päiväämme toi naispyöräilijä trikoissa, joka suuntasi samaan suuntaan kanssamme. Pidimme taukomme loppuun ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Matka alkoi pohdiskelulla kerkeisimmekö polkea naisen kiinni ennen Pärnua, olihan matkaa jäljellä noin 15km. Hetken kuluttua Laurin johtaessa joukkoa, huomasimme takana polkiessa vauhdin huiman lisäyksen. Syykin tähän paljastui pian. Alkumatkasta kahden kympin vauhdin tehdessä tiukkaa löytyi Laurista nyt energiapiikki joka siivitti vauhdin yli kolmenkympin. Naispyöräilijä oli näköpiirissä. Lauri otti irtioton pääjoukosta mutta hetki ennen maalia kuittasi pääjoukko Laurin ohi. Nainen kuitenkin ohitettiin ja hetkessä olimme etsimässä hotellia Pärnusta.

Hotellin löytyi ja odotukset kylpylästä oli kovat, Helen kommenteissa mainitsemaa hotellia kävimme katsastamassa, mutta allasosasto oli menossa juuri remonttiin emmekä sitä valinneet. Valitsimme Strand hotellin olihan mainoksessa hienon kylpylän kuvat.

Pyörämme pääsivät kokolattiamatolla varustettuun huoneeseen naulakoiden alle ja miehet löysivät huoneensa. Kävimme pikaisesti kaupungilla syömässä ja siirryimme takaisin hotellille katsastamaan kylpylää. Tämä paljastui kuitenkin todelliseksi pettymykseksi, sillä kylpylässä oli yksi 4 henken Suomalainen sauna ja muutama pieni allas jossa oli aikas viileää vettä. Jos blogiamme lukee eläkeläiset, jotka haaveilevat kylpylälomasta Pärnussa, emme suosittele ko hotellia siihen käyttöön.

Latvia TJ0!

Latviakin on jäänyt taakse ja on pikaisen yhteenvedon aika:

- Kaupungit maaseudulla todella pieniä = kauppa ja apteekki.
- Kontrasti pääkaupungin ja muiden kaupunkien välillä valtava.
- Riikassa todella paljon nähtävää, suurempi kaupunki kuin luulimme.
- Autoilijat eivät juurikaan väistä ja pyöräilijöiden kohdalla ohiteltiin.
- Suomalaisia autoja liikkeellä taas hieman Liettuaa enemmän.
- Hintataso pomppasi selkeästi Liettuaa korkeammaksi. Ruokailu maksoi suunnilleen tuplat.
- Riikasta rajalle kulkeva "rantatie" ei oikeasti ole rantatie. Meri vilahti kaksi kertaa.
- Poliiseja on liikkeellä aika paljon.

Latvian visiittimme keskittyi pääosin Riikaan ja muu maa jäi vähemmälle huomiolle, joten otantamme ei tässä yhteenvedossa ole kovinkaan kattava. Maa oli nopeasti ajettu läpi, eikä muutosta Liettuaan tien päällä juurikaan huomannut.

Se aika kuukaudesta

Faktat:
30.8 Riika - Salacgriva
104 km / 5h 0min
20,7 km/h
Kokonaismatka 1411km

Aamu 12 neliön huoneessa alkoi, kuten arvata saattaa, kovin tunkkaisena. Kommuunielämä näytti huonot puolensa, sillä yhteiseen jääkaappiin jemmatuista aamupalatarvikkeista oli yksi tuoremehu vaihtanut yön aikana omistajaa. Se ei kuitenkaan haitannut tahtia, sillä muutkin mehut taisivat jäädä juomatta. Pakkailimme tavaramme pyörien päälle hostellin käytävässä ja kiittelimme mukavaa herrasmiestä Tiger Hostellista. Löimme GPS:n seuraavan yöpaikan koordinaatit ja lähdimme suunnistamaan ulos Riikan keskustasta. Ytimestä laitakaupungille oli matkaa noin 13 kilometriä ja vaikka tulimme sen GPS:n kanssa suorinta mahdollista reittiä, upposi siihen kuitenkin aikaa yli kolme varttia. Tämän jälkeen tuttu E67 aukesi taas edessämme ja kunnon kampeaminen pääsi alkamaan.

Tuuli oli tänään vastainen käytännössä koko matkan. Kuvassa patentoitu tuulimittari.


Sulavalinjaiset vartalomme ja margariinin ja kuumailmapuhaltimen kanssa päälle puettavat ihonmyötäiset ajoasumme pääsivät tänään todelliseen testiin, sillä vastatuuli koetteli meitä heti ensimmäisistä kilometreistä alkaen. Aerodynamiikka oli kuitenkin hallussa ja pyörät liikkuivat yllättävän liukkaasti. Pidimme ensimmäisen tauon noin tunnin ajon jälkeen. Tauolla vetovuorossa aloittanut Lauri kirosi vastatuulen alimpaan helvettiin. Laurin pyörä, Tuuli nimeltään, taisi luulla, että kyse oli hänestä. Kun Lauri tauolta lähtiessämme nosti fillarin jalalta, hajosi se aivan tuhannen päreiksi. Yritimme Kallen kanssa neuvoa Lauria naisten käsittelyssä, mutta turhaan. Tästä eteenpäin taukopaikat täytyy siis valita siten, että Lauri saa kaunokaisensa nojaamaan jonnekin.

Näin käy, kun kiukkuilee naiselle. Laurilla on vielä paljon opittavaa.


Muutama sata metriä myöhemmin ylitimme jokea siltaa pitkin. Sillalle oli rakennettu erillinen pyörätie metalliritilästä. Lauri polki kärjessä, ja kun hän huomasi, että ritilästä näkee läpi alas joen pintaan, hän huudahti kahdeksan vuotiaan pikkupojan innolla "Kattokaa alaspäin!". Ja poks! Lauri täräytti Tuulillaan päin sillan kaidetta. Joen penkalla kalassa olleet miehetkin taisivat hieman ihmetellä touhujamme, kun pysähdyimme keskelle siltaa nauramaan Laurin taidokkuudelle. Ehdimme jo luulla, että selvisimme rytäkästä pienellä naarmulla Laurin sääressä, kunnes jälleen parin sadan metrin jälkeen Lauri veti pyörän sivuun pientareelle ja kävi ihmettelemään Tuulin poljinta. Toinen poljin oli ilmeisesti osunut sillan kaiteeseen ja vääntynyt mutkalle. Uusia polkimia, eikä edes 15mm kiintoavainta työkalupakistamme löytynyt, joten matka jatkui mutkittelevalla polkimella.

Tämän päivän etapille ei osunut juurikaan suuria kaupunkeja, joten olimme jo ennalta varautuneet keittelemään Otaniemen Alepasta ostamamme pastapussit sivulaukun pohjalta. Päätimme kuitenkin ruoka-aikaan kokeilla pientä Skulten kaupunkia. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt muuta, kuin apteekki ja pieni kauppa, joten haaveet valmiista sapuskoista jouduttiin hautaamaan. Kävimme hakemassa kaupasta hieman leipää ja tuorejuustoa pastan lisukkeeksi, ja siirryimme aurinkoisessa säässä kokkailemaan pöperöitämme parhaat päivävänsä nähneen kahvilan terassille. Ruoan perään otimme ihan nopeat oikaisut terassilla, ja heräsimme tuntia myöhemmin. Venähtänyt tauko ei kuitenkaan haitannut, sillä matkaa ei ollut enää hirveästi jäljellä. Keräilimme kamppeemme ja lähdimme jatkamaan kohti Ainazia, joka sijaitsee aivan Latvian ja Viron välisellä rajalla.

Paidattomat reissaajat keräsivät jälleen huomiota ja ruokatauolta lähtiessämme vanha kylänmies tunnisti liput laukuistamme ja huusi peräämme "Suomi, Suomi".

Ensimmäinen tunti tauon jälkeen oli todella erikoinen. Kukaan ei puhunut pätkän aikana sanaakaan, ja omat ajatukset harhailivat aivan toisaalla. Polkeminen sujui kuin itsestään, ja reissu unohtui hetkeksi täysin, vaikka matkaa taitettiin kokoajan 25km tuntivauhdilla. Tie oli täysin tasainen ja tiet jälleen viivottimella vedettyjä. Pisimmälle suoralle mittasimme matkaa yli viisi kilometriä. Kaverin selän tuijottamiseen alkaa siis jo rutinoitua aika tavalla.

Seuraavalla tauolla, noin 25 kilometriä ennen Salacgrivaa, alkoi puheet päivämatkan lyhentämisestä. Olimme Riikassa päättäneet, että nukumme seuraavan yön teltassa meren rannalla. Tarkoituksena oli syödä Salacgrivassa ja jatkaa Ainazin edustalle telttailemaan ja aamulla ylittää raja. GPS tarjosi yhtä hotellia Salacgrivasta. Kaupunkiin päästyämme äidin pikku kultapossut äänestivät äänin 2-1 hotelliyön puolesta, olihan edellisestä suihkusta aikaa jo melkein 12 tuntia, ja telttayö meren rannalla jäi haaveeksi. Ensimmäisessä kohdalle osuneessa hotellissa oli lippu puolitangossa ja monttubileet käynnissä. Pukukansaa parveili pihalla enemmän kuin paljon. Kävimme kuitenkin kysymässä yösijaa ja huone löytyi 50:n latin hintaan.

Salacgriva oli sekin todella pieni kaupunki, mutta lähdimme toiveikkaana etsimään jotain ruokapaikkaa. Teimmekin todellisen löydön ja eksyimme sisään varmaan kaupungin ainoaan kuppilaan. Lauantai-illan kunniaksi ensimmäiset lokaalit jo nuokkuivat pöydässään saapuessamme. Tilailimme ruoat listalta ja jäimme seuraamaan illan kehittymistä. Väkeä saapuikin sisään useaan otteeseen ja tunnelma kohosi. Suosikkejamme olivat vanhat eläkeläisukot, joista eräs marssi suoraan tiskille, huitaisi 8cl vodkaa raakana huiviin ja käveli pihalle. Ammattilaisia oli siis liikkeellä, eikä täällä ilmeisesti juurikaan tunneta lakeja viinan myynnistä. 16cl vodkakin myytiin ihan mukisematta, eikä senkään tuhoamiseen viittä minuuttia kauempaa mennyt. Ja taas poistuttiin suoraan ovesta pihalle. Merenrantakaupungissa merimies-henkisesti sisustettu kuppila oli tunnelmaltaan todella välitön ja aito. Ruoat eivät olleet mitään gourmeeta, ja niissä oli itse tekemisen meininki, mutta se suotakoon. Olisi ollut mielenkiintoista jäädä istumaan iltaa pidemmäksikin aikaa, mutta kauppojen aukioloajat tulivat vastaan ja piti kiiruhtaa vesiostoksille.

Kahden päivän matkasta Pärnuun on nyt taitettu noin 100 kilometriä ja huomiselle jäi noin 75 kilometrin rykäisy. Pärnussa pidämme kolmannen ja viimeisen lepopäivän. Tarkoituksena olisi todellakin rentoutua ennen reissun viimeistä ajopäivää. Hierontaa, saunaa, kylpylää? Saa nähdä mitä löytyy.

P.S. Jos Salacgrivassa oli käynnissä hautajaiset, oli tänään Pyhtäällä hieman iloisemmat pirskeet. Viime lauantaina Borat-asusteessa esiintynyt ystävämme Ilmari nimittäin purjehti tänään avioliiton satamaan. Koko kolmikko toivottaa oikein lämpimät onnittelut Ilmarille ja Anulle. Harmi, ettemme päässeet paikalle. Olisin toivonut tähän kohtaan vielä jotain herkkää runoa Kallelta, mutta kuorsaus kuuluu jo, joten tällä kertaa jäämme ilman niitä kauniita sanoja.

Tutustumista Riikaan

Faktat:
29.8 Riika
0 km / 0h 0min
0 km/h
Kokonaismatka 1310km























Lepopäivä alkoi hieman normaalia myöhemmällä herätyksellä. Vaikka loikoilu sängyssä olisi edelleen houkuttanut, vei kaupunki voiton ja pääsimme liikkeelle. Olimme napanneet edellisenä iltana hieman evästä aamuksi, mutta ne toimivat lähinnä sytykkeenä ja päädyimme aamupalalle paikalliseen lounaskahvilaan. Aurinko lämmitti mukavasti aina kun se kohdalle osui, mutta varjoissa oli jo viileää.

Aamupalaa nautittiin auringonpaisteisessa ikkunapöydässä.


Kiertelimme keskusta-aluetta ristiin rastiin ja poikkesimme mielenkiintoisissa kaupoissa. Mitään ei kuitenkaan tarttunut mukaan. Muutaman tunnin kävely alkoi herätellä jo uutta nälkää ja poikkesimme iltapäivällä syömään. Kahvilassa törmäsimme ensimmäiseen suomalaiseksi epäiltyyn reissaajaan, joka oli sonnustautunut M62-maastokuvioituun liiviin ja jalasta löytyi Karhun lenkkarit. Varmuutta emme kuitenkaan asialle saaneet.
























Neuvostoliiton jälki näkyy edelleen Riikassa. Ainakin jäätelöaltaassa.

Ruoan jälkeen kauppojen kiertely jatkui ja kaupat vaihtelivat Villeroy Bochin ja Gantin kautta Hilfigeriin ja Nikeen. Arvanette kuka johti joukkoa. Nyt jotain ostettavaakin löytyi ja tuliaisiakin pohdittiin. Raskas shoppailu alkoi vaatia veronsa ja tauonviettotapoja pohdittiin jälleen tuuliviirin lailla. Päädyimme Laurin kanssa paikalliseen leffateatteriin katsomaan Pixarin uusinta Wall-E –piirrettyä, joka tulee Suomessa ensi-iltaan vasta ensi viikolla. Kallea ei piirretyt napostelleet, joten hän jatkoi kiertelyä kaupungilla.


Rantabulevardilla Riikaa halkovan Daugava-joen varrella. Sillalle päästyämme pääsimme todistamaan erään taistelijan kävelyä 595 metriä pitkän sillan kaiteella sillan päästä päähän.


Leffan jälkeen jatkoimme Riikan vanhan kaupungin koluamista ja pääsimme taas ihmettelemään ihmisten paljoutta. Suomi-Pekkojakin alkoi näkyä katukuvassa ja jostain kumman syystä heidät oli kovin helppo tunnistaa muista turisteista. Iltasapuskat otimme vilkkaan kävelykadun varrella sijainneesta ravintolasta, jonka lämmitetty terassi houkutteli viilenevässä illassa. Annokset olivat tällä kertaa todella kookkaita, joten ruokailu venyi yllättävän pitkäksi.Ruoan jälkeen suunnistimme takaisin hostelillemme jo valmistautumaan huomiseen ajopäivään.

Kuten eilen arvelimme, yksi päivä ei riitä tämän kokoisen kaupungin kiertämiseen mitenkään. Nähtävää on todella paljon, tänään bongailtiin vuoronperään kauniita naisia ja kalliita autoja. Kauppakeskuksia ja yksittäisiä kauppoja löytyy todella paljon, ja niistä suurin osa on merkkiliikkeitä. Täältä löytyy myös Stockmannia, Tiimaria, Seppälää..
























Koko kolmikko siis vahvasti suosittelee kaikille tutustumista Riikan kauniiseen kaupunkiin! Jos ehditte jo täksi illaksi, tarjolla olisi Snoop Doggyn ja Akonin keikka. Jos ette tiedä keitä he ovat, olette sivistymättömiä moukkia, kuten allekirjoittanut. Viikonlopun aika on myös Riikan Salsa-festivaalit. Tsägä-tsägä-humppaajillekin riittää tekemistä, sillä yökerhot sulkevat täällä ovensa vasta seitsemältä aamulla.

Ensiapulaukulle käyttöä

Faktat:
28.8 Pasvalys - Riika
116 km / 4h 57min
23,3 km/h
Kokonaismatka 1310 km

Vastoin kaikkia arveluita, emme heränneet yöllä sänkyjen yläpuolelle asennetun palohälyttimen aiheuttamaan palohälytykseen. Avoin ikkuna riitti pitämään huoneilman riittävän puhtaana ja saimme nukkua yömme rauhassa. Aamulla kello soi tuttuun tapaan varttia ennen aamupalaa ja myöskin tuttuun tapaan ylös noustiin vasta torkulla. Ravintolan puolella odotti tuttu nainen, joka tuntui pyörittävän koko mestaa yksinään. Edellinen ilta oli tainnut venähtää hieman pitkäksi, sillä liikkeet olivat kovin kankeita. Odottelimme pikakahvin ja teen ääressä melkein vartin verran, ennen kuin saimme omeletit ja pelkkää leipää eteemme. Nihkeän aamupalan jälkeen pakkailimme kamat ja lähdimme tahkoamaan kohti Riikaa.

Rajalle oli matkaa Pasvalyksesta noin 30 kilometriä. Vaihtoehtoja oli lähteä hieman pidempi reitti Via Balticaa pitkin, tai polkea pienempää tietä suoraan. Pieni tie näytti kartalla niin pieneltä, että hiekkatien vaihtoehtoa ei voinut kokonaan sulkea pois. Myös rajanylitys olisi varmempaa Via Balticaa pitkin, joten valitsimme E67:n. Alkumatkasta tuuli oli ensimmäistä kertaa myötäinen ja vauhdin hurma sai polkemisen tuntumaan jälleen huikealta. Raja tuli nopeasti vastaan ja siirryimme rajapuotiin tuhlailemaan viimeisiä litejämme. Rahaa oli edullisesta majoituksesta johtuen jäänyt hieman reilusti, joten emme saaneet kaikkia rahojamme käytettyä hyvästä yrityksestä huolimatta.

Rajalla pidetyn tauon aikana piti vetää jo pitkähihaista päälle, sillä tuuli oli todella kova.

Lauri on tällä reissulla kunnostautunut pyöränsä kaatamisessa. Tuuli on maannut kylkiasennossa keskimäärin kerran päivässä. Tänään Kalle sai tarpeekseen kakkossijastaan ja päätti nokittaa. Kalle otti kirkkaan kärkisijan kaatumalla itse pyöränsä mukana. Noin kymmenen kilometriä ennen ruokapaikkaamme Iecavaa Kalle menetti tyhjällä ja suoralla tiellä ajoneuvonsa hallinnan, taisteli loppuun asti, mutta rojahti lopulta asfaltin pintaan. Ensimmäistä kertaa reissussa turvaväli oli riittävä, ja lisäonnettomuuksilta vältyttiin. Autojakaan ei sattunut samaan rytäkkään, joten selvisimme helpolla. Siirryimme seuraavalle bussipysäkille paikkailemaan haavereita, ja matka pääsi jatkumaan.
























Toimintajärjestys hätätilanteessa: Ensin valokuvat, sitten ensiapu. Kun selaa aivan blogin alkuun, saatta löytää kovin saman henkisen kuvan samasta herrasta. Vain käsi vaihtuu.

Pidimme suunnitellun ruokatauon Iecavassa ja söimme muka-tulista tex-mexiä kaikkien hikoillessa lautastensa äärellä. Ruoan hinta pompsahti selkeästi rajan ylityksen jälkeen, sillä sapuskat ilman jälkiruokia maksoivat jo 45 euroa. Litit vaihtuivat rajan ylityksen yhteydessä Lateihin, ja kurssikin kääntyi toisin päin. Nyt hinnat saa kertoa 1,4:llä. Ruokapaikasta löytyi myös maksuton netti, jolla saimme sähköpostit luettua ja toimitettua parin päivän rästiin jääneet bloggaukset nettiin. Ruokatauko venähti tästä ja todella hitaasta ravintolasta johtuen melkein pariin tuntiin, ja matkan jatkaminen oli taas nihkeää.

Matkaa Riikaan oli jäljellä kuitenkin vain noin 45 kilometriä ja tiedossa oli huomiselle lepopäivä, joten virtaa löytyi kummasti. Via Baltican kunto yllätti negatiivisesti noin 20 kilometriä ennen Riikaa. Piennar hävisi ja asfaltista tuli todella kuoppaista. Kaikki keskittyminen meni tiellä pysymiseen ja kotimaisten autojen bongailu jäi vähemmälle. Päivän saldoon kuului mm. kolmen motoristin porukka, yksi karavaanari sekä Saarioisten rekka. Riikaa lähestyessämme vauhti kasvoi tuttuun tapaan ja viimeiset kilometrit ruuhkaisilla kuusikaistaisilla tultiin autojen seassa yli kolmea kymppiä. Olimme ruokatauolla tsekanneet netistä majoituspaikkoja Riikasta. www.hostelworld.com avusti meitä, ja GPS hoiti loput. Saavuimme jälleen telkkänä pönttöön hostellin pihaan, joka sijaitsi aivan ydinkeskustassa. Samassa talossa oli kaksi eri hostellia, joista toinen oli täynnä. Toisesta löytyi kuitenkin neljän hengen huone, jonka varasimme suoraan kahdeksi yöksi. Hintaa kolmen hengen kahdelle yölle kertyi 72 litiä, eli noin 100 euroa. Huone on noin 12 neliön kokoinen ja sisältä löytyy kaksi kerrossänkyä. Hauskaa tässä on se, että olemme kolunneet kolmen tähden hotelleita, joissa nettiä mainostetaan ulko-ovissa ja ikkunoissa, mutta kovin harvassa ne ovat toimineet. Tästä vanhan miehen ylläpitämästä hostellin huoneesta löytyy tietokone, verkkopistokkeet sekä langaton netti omalle koneelle. Ja kaikki toimivat kuin junan vessa. Suihkut ja vessa löytyvät käytävältä ja käytössä on myös kommuuni-keittiö, joten tämä passaa meille oikein hyvin.

Suihkuttelujen jälkeen suuntasimme pikavisiitille Riikan tummenevaan iltaan. Ruokapaikkoja oli tarjolla niin paljon, että sopivan valitsemiseen vierähti melkein tunti. World Famous TGI Friday, josta kukaan ei ollut aiemmin kuullut houkutteli ja siirryimme sisään. Paikka oli todella viihtyisän oloinen ja hassuihin kuteisiin puketuneet tarjoilijat puhuivat todella sujuvaa englantia ja olivat muutenkin todella ystävällisiä. Also World Famous Friday Burgerit olivat nekin erinomaisia, joten paikkaa voi huoletta suositella. Jatkoimme iltalenkkiä vielä hetken verran ja Riikan ilta näytti erittäin vilkkaalta. Tänään on tavallinen torstai-ilta ja väkeä on liikkeellä enemmän kuin Lappeenrannassa Linnoituksen yössä. Pistimme pystyyn pienet arvailut Riikan ja Helsingin asukasluvuista ja kyllä Riika oli suurempi. Helsinki 571 477, Riika 727 200. Lauri vei voiton arvaamalla molemmat lähimmäs, mutta tällä kertaa potissa ei ollut mainetta ja kunniaa kummempaa. Riika on kuitenkin yhden illan perusteella todella viihtyisän oloinen kaupunki ja veikkaanpa, ettei yksi lepopäivä riitä kaupunkiin tutustumiseen. Valitettavasti tällä reissulla ei ole enempää aikaa, joten ehkä tänne on tultava joskus uudelleen. Riikaan löytyy suoria lentoja niin Helsingistä kuin Tampereeltakin, joten pitkä viikonloppu Riikassa on kohtuu helppo toteuttaa.

Huominen on siis pyhitetty reisien leputteluun ja Riikaan tutustumiselle!

Liettua TJ0!

Liettua on nyt jäänyt taakse ja on jälleen yhteenvedon aika:

- Autoissa on pieniä Liettuan lippuja liehumassa ikkunassa.
- Autokoulun tunnus on M.
- Rekkakuskit tuuttailevat hyvännäköisille naisille. Meille tuuttaili vain hyvännäköiset naiset.
- Liikenne on ollut aika vaarallista.
- Ensimmäinen tiekyltti Liettuan puolella toivotti kulkijat tervetulleiksi kahdella luodin reiällä.
- Ruoka on sikahalpaa.
- Ruoka on sikahyvää.
- Englantia puhuttiin jo hieman Puolaa paremmin.
- Jos Saksassa oli yksi mäki, Liettuassa ei ole yhtään.
- Jos matkaat lähiaikoina Liettuaan, soittele. Meille jäi kilo kolikoita ja kaks seteliä.
- Kaikissa ruokapaikoissa Coca-Colaa saa ainoastaan 0,25l pulloissa.
- Liikenteessä näkyy jo jonkin verran suomalaisia autoja.
- Kaupunkien nimien lopussa on loppunut kekseliäisyys kesken: Kedainiai, Skemiai, Prastavoniai, Barklainiai, Jotainiai, Pasiliai, Okainiai, Akmeniai, Pedziai, Krikliniai, Titkoniai, Papyvesiai, Sodeliskiai, Reibiniai, Stungiai..

Tuuliviiri rauhaton..

Faktat:
27.8 Kedainiai - Pasvalys
100 km / 4h 15min
23,5 km/h
Kokonaismatka 1192 km


Pääsimme kuin pääsimmekin aamupalalle ajoissa. Tosin huoneeseen palattuamme sänky kutsui siihen malliin, että uusi herätys tuli tunnin kuluttua. Lähdimme kymmenen aikaan liikkeelle ja koko tupa odotti taas yhtä miestä.

Suuntasimme jälleen pienempää tietä pitkin pohjoiseen. Tämä valinta osoittautui oivaksi, sillä tie oli hyvä ja ensimmäisen kahden tunnin aikana tiellä ajoi ehkä kymmenkunta autoa. Kyseessä oli siis kuusi metriä leveä pyörätie. Matka taittui vauhdikkaasti ja ajohuumoria löytyi jälleen. Sille tulikin tarvetta, sillä jouduimme rikkomaan toista ennen reissua sopimaamme sääntöä. Ei ajeta hiekkatiellä. Tie muuttui yhtäkkiä hiekkatieksi, eikä takaisinkaan ollut mitään järkeä kääntyä. Hiekkatie oli kuitenkin kohtalaisen hyväkuntoinen, eikä vauhti juurikaan tippunut. Ennen seuraavaa muutosta. Liikennemerkki ilmoitti edessä olevasta tietyömaasta. Tällä kertaa tie ei ollut aivan niin valmis kuin Puolan tietyöt, vaan lähinnä pohjatyöt oli aloitettu. Märkä ja mutainen lähes nyrkin kokoisesta sorasta koostuva tie hidasti vauhdin ihan kävelyksi. Onneksi pätkä tosiaan sattui aamulle, sillä illan viimeisenä etappina tätä ei ehkä olisi enää pystynyt ottamaan huumorin kannalta.























Löysimme jälleen uuden tiepinnoitetyypin, joka on Suomessa tutumpi talojen kivijalkojen rappauksista. Tähän tiehen ei kuitenkaan oltu käytetty värillisiä rouheita.


Karkeaa soratietä jatkui onneksi vain parin kilometrin verran ja sen jälkeen asfaltti oli jälleen lähes taivaallista. Hyvää tietä jatkui aina Panevezykseen asti, johon olimme kaavailleet ruokatauon. Tauko osui sään kannalta loistavaan saumaan, sillä juuri kun saimme pyörämme parkkiin, alkoi koko aamun väijynyt vesisade pudottamaan ensimmäisiä pisaroitaan. Valitsimme ruokapaikaksi ehkä hieman liian siistin mestan hikisille pyöräilijäretkuille. Jämähdimme ovensuuhun, kun puvut päällä istuneet miehet ja baarimikko loivat kyseleviä katseita meihin. Hetken arpomisen jälkeen rohkaisimme kuitenkin mielemme ja marssimme sisään. Sapuskat olivat totuttuun tapaan erinomaiset ja edulliset. Alkusalaatit ja liharuoat juomineen kustansivat noin parikymmentä euroa.
Kahden kilometrin mutamössö oli sotkuista puuhaa. Pyörät likaantuivat enemmän kuin koko reissussa yhteensä. Ja pyöriähän ei reissussa pestä..


Ruoan aikana saimme villin idean jättää polkeminen tältä päivältä tähän ja urheilla sitten huomenna vähän enemmän. Olimme polkeneet Panevezykseen noin 60 kilometriä ja matkaa oli vielä 40 kilometriä jäljellä. Äänin 3-0 päätimme etsiä hotellin ja jäädä Panevezykseen yöksi. Huomenna tulisi suunnitelmien mukaan ehtiä Riikaan ja matkaa tulisi hieman rontti 150 kilometriä. Matka hieman jännitti, sillä huonon kelin sattuessa se voisi olla aika tiukka pala. Mutta kuten kaikki tietävät, jos riski on, se on otettava ja niin tälläkin kertaa. Suuntasimme keskustaan metsästämään yösijaa, ja puimme jo takkia päälle, sillä keli alkoi sateen vaikutuksesta viilenemään. Ensimmäinen hotelli oli edullinen, mutta aamupalaa ei ollut tarjolla. Passasimme tarjouksen, sillä huominen päivä täytyisi päästä aloittamaan tukevalla aamiaisella. Seuraavassa hotellissa enkun kieltä pidettiin itsestään selvyytenä, kun respan nainen vastasi “Do you speak English?” kysymykseen “Yes, of course!”. Hotelli oli täynnä, mutta nainen neuvoi meidät seuraamana samaa tietä eteenpäin. Poljimme muutaman kilometrin ja aloimme olla jo kaupungin laitamilla.

Epäilys alkoi hiipiä puseroon, joten homma seis ja tilannekatsaus. Nyt äänin 3-0 päätimme jatkaa alunperin suunnitellut 40 kilometriä, jotta huominen urakka helpottuisi. Sade oli mennyt jo ohi ja loppumatka poljettaisiin Via Balticaa pitkin, joten ei pahemmin tarvitsisi suunnistella. Hyppäsimme satuloihin ja parin tunnin urakka starttasi. Alkuun polkeminen ei ruoan jäljiltä oikein maistunut, mutta pikku hiljaa homma helpottui ja päätös jatkamisesta tuntui koko ajan viisaammalta.

Päämäärämme oli Pasvalys ja tien poskessa oli kaupungin infotaulu. Taas luova tauko ja kartasta löytyi yksi hotelli keskustasta. Pari kilometriä ennen keskustaa näimme toisen hotellin, mutta koska kaupunkiin oli vielä matkaa päätimme jatkaa ytimeen asti. Keskustan hotellille suunnistimme valokuvamuistin avulla kuin telkkä pönttöön, mutta harmiksemme se oli täynnä. Respan täti neuvoi ystävällisesti erään toisen hotellin, yllätysyllätys, sen minkä ohi olimme ajaneet. Päätimme käydä keskustassa kaupassa ja suunnata sitten takaisin kaupungin takalaidalle. Oli muuten ensimmäinen kerta reissussa, kun ajelimme taakse päin. Tämän pienen lammen rannalla sijainneen hotellin respa oli pöytää myöden tyhjä. Kapusimme yläkerran ravintolaan, jossa ilmeisesti yhdistetty siivooja/ravintolan tarjoilija/respa-neiti otti homman haltuun. Lontoota ei juurikaan haasteltu ja paperilapulle ilmestyi hinta, 120 litiä. Homma oli sillä selvä. Halvin yömme tähän mennessä.

Kun pääsimme huoneeseemme ja ensimmäinen ukko pääsi suihkusta, alkoi käytävältä kuulua äänekäs palohälytys. Pyyhkeet päällä siirryimme käytävän puolelle ihmettelemään meteliä. Samainen ilmeisesti myös palopäällikön virkaa hoiteleva nainen juoksenteli ovelta ovelle käytävällämme koputtelemassa oviin. Mistään ei vastattu, joten hän kävi kipaisemassa avaimet mukaansa. Hän kävi läpi kaikki huoneet käytävältä, paitsi meidän huoneemme, koska seisoimme edelleen pyyhkeet päällä oven suussa. Nainen katosi taas alakertaan ja päättelimme, ettei välitöntä vaaraa ole, joten siirryimme takaisin sisälle. Huomasimme samantien, että eteisessämme oleva palohälytin vilkutti nopealla tahdilla punaista valoa. Nopea tsekkaus yläkerran (kyllä, meillä on kaksi kerroksinen huone) ja käytävän palohälyttimistä, ja ne vilkkuivat harvakseltaan vihreää valoa. Taitaa olla palohälyttimet aika herkässä täällä, kun kaksi miestä laskee kaapelit pönttöön, niin saadaan aikaiseksi koko hotellin laajuinen palohälytys.























Vessan oven eteen asennettu palohälytin hoiti tonttinsa kiitettävästi. Vain liekit puuttuivat.


Kun tilanne oli ohitse, lähdimme kaupunkiin syömään. Jätimme pyörät hotellille ja taaplasimme saman kahden kilometrin pätkän, joka jo kaksi kertaa oli ajettu. Keskustasta löytyi kaksi vierekkäistä ravintolaa ja kokemuksesta valitsimme sen, jossa oli enemmän väkeä. Koko terassin väki kääntyi katsomaan meitä kun astelimme sisään, vaikka nyt olimme jo luopuneet ajokamoista. Paikan tarjoilija alkoi selittää paikallisella murteella siihen tahtiin, ettei meillä ollut mitään mahdollisuuksia ymmärtää sanaakaan, mutta hetken kuluttua käsitimme, ettei heillä ollut enää keittiö auki. Siirryimme naapuriin, joka osoittautui oikein passeliksi paikaksi. Ja taas tuttu kaava. Alkukeitot, liharuoat, jälkiruoat ja juomat, koko satsi noin 60 litiä, eli 18 euroa. Lauri hikoili jo mausteisen tomaattikeiton edessä, mutta taisteli silti urhoollisesti omenapiirakankin loppuun. Ruokailun aikana myös hotellimme respa-neiti ilmestyi kahden puntti-Paavon kanssa syömään, joten kyseessä täytyi olla high-class –ravintola. Kuten näistä ruokahehkutuksista varmaan huomaatte, on ruoka täällä erittäin edullista ja kertaakaan ei vielä ole tarvinnut ruoan makuun pettyä. Listahinnat ovat samaa tasoa, mitä Suomessa maksetaan euroja. Nyt summan saa jakaa reilulla kolmella.

Neljännen kerran kuljimme saman parin kilometrin pätkän ja nyt Kallekin huomasi tien poskeen kuukahtaneen kissan. Aiemmin bongattu vuohi oli jo lähtenyt nukkumaan ja Lauri jäi ilman vuohenjuustoa. Onpahan nyt ainakin tie tiedusteltu valmiiksi huomista aamua varten.

Huomenna retkue jättää Liettuan taakseen ja siirtyy Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Matkaa on hieman rontti satanen ja ajopäivä on kuudes perättäinen. Siispä Riikassa vietetään ansaittua lepopäivää, joka sovittiin jo Elblagissa edellisen lepopäivän yhteydessä. Reissun kolmas lepopäivä on budjetoitu Pärnuun. Ajopäiviä on yhteensä jäljellä enää neljä, mutta kaksi lepopäivää pitkittävät nautintoa vielä hetken..

Paska päivä, loistava ilta

Faktat:
26.8 Marijampole - Kedainiai
116 km / 5h 31min
20,8 km/h
Kokonaismatka 1072 km


Aamuherätykset menivät lottoamiseksi, sillä olimme vieläkin hieman pihalla Liettuan aikavyöhykkeestä. Osa tietolähteistämme näytti, että aika on sama kuin Puolassa, osa taas samaa aikaa Suomen kanssa. No pieleenhän se meni, ja heräsimme vartin sovittua aamupala-aikaa myöhemmin ja kiiruhdimme aamupalapöytään melkein puolituntia myöhässä. Respan tyttö juoksenteli respan ja viereisessä talossa sijainneen ravintolan väliä ja tarjoili meille pöytään täyden aamupalan lisäksi omeletit suoraan pannulta.

Aurinko paistoi heti aamusta pilvettömältä taivaalta, mutta eilispäivän tuuli tuntui edelleen heiluttelevan hieman puiden latvoja. Hotellin etuovesta bongasimme Suomen Autoliiton jäsenetu-tarran. Harmi, ettei kukaan meistä ollut jäsen, alennukset olisivat varmasti olleet tähtitieteellisiä. Lähdimme jälleen pujottelemaan Via Baltican ja vanhojen teiden välillä, sillä Via Baltica mutkitteli siinä missä vanhat tiet menivät suoraan. Pilviäkin alkoi kerääntyä taivaalle ja edelleen vasemmalta puhaltava tuuli oli yhä navakka. Eilisiin lukemiin ei tänään ylletty, mutta koko päivän puhaltanut tuuli sai kyllä reissuparran vasemman puolen siihen kuntoon, ettei Kallenkaan tarvitse enää turvautua patterikäyttöiseen partakoneeseensa.

Päivä oli jälleen aurinkoinen, joten rajallinen rusketus sai jatkoa.


Seuraavana eteemme osui Kaunas ja päätimme poiketa jälleen reitiltä keskustaan syömään. Esikaupunkialue oli lähes kymmenen kilometrin mittainen, mutta lopulta pääsimme yli kaupunkia halkoneen joen ja itse keskustan puolelle. Kävelykadulta löytyi terassilla varustettu kuppila. Luimme netistä, että Liettuassa lähes jokaisesta pienestäkin kahvilasta tai baarista löytyy kattava menu, joten ravintolaa ei välttämättä tarvitse etsiä. Niin löytyi täältäkin. Porsaanliha löysi jälleen tiensä lautasillemme ja jälkiruoaksi kävimme vielä pyörähtämässä jäätelöllä. Nopea visiitti Kaunakseen jätti todella positiivisen kuvan kaupungista. Varmasti tutustumisen arvoinen paikka. Sisko tahtoisin näädän, mutta moottoritiel on puuma, joten matka jatkui.

Kaunaksen viihtyisän oloisessa keskustassa oli paljon ihmisiä liikkeellä. Jäätelöt syötiin suihkulähteen laidalla maailman menoa seuraillen.


Keskustasta pois löytäminen meni aika arpomiseksi, sillä GPS:mme näyttää Liettuaan, Latviaan ja Eestiin vain yhden tien, Via Baltican. Karttaa tutkittuamme otimme kompassilla suunnan pohjoiseen ja lähdimme etsimään sopivia teitä. Lopulta törmäsimme A1 moottoritiehen ja lähdimme ruuhkan sekaan. Jo ensimmäisen ajopäivän aikana Liettuan liikenne tuntui selvästi Puolaa hurjemmalta. Moottoritiellä oli kolme kaistaa molempiin suuntiin, joten kaikki autot kulkivat meidän kanssa samaan suuntaan, mutta meteli kasvoi lisääntyneen liikenteen myötä todella kovaksi. Piennar oli onneksi useamman metrin leveä, mutta ajaminen oli silti epämiellyttävää. Pienemmilläkin teillä rekkaliikennettä riitti ja pääsimme kaksi kertaa todistamaan tilannetta, jossa kaksikaistaisella tiellä kaksi rekkaa tulee rinnakkain vastaan. Rekkojen ohittelu tuntuu olevan täällä ihan normaalia ja kun tämä tilanne sattuu kohdalle, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin väistää hiekan puolelle ja kauas.

Teiden suunnaat kääntyivät siten, että navakka sivutuuli alkoi kääntyä hieman vastaiseksi noin 40 kilometriä ennen määränpäätämme. Ajaminen muuttui todella tahmeaksi ja taukojen väli pieneni selvästi. Vetovuoroihin ei meinannut löytyä vapaaehtoisia ja ajaminen hidastui edelleen. Olimme suunnitelleet ajavamme pieneen kaupunkiin, joka sattuisi saman tien varrelle, mutta vaihdoimme suunnitelmaa lennosta, ja lähdimme koukkaamaan Kedainiain kaupunkiin, hieman sivuun reitiltämme, paremman hotellitarjonnan toivossa. Isolta tieltä oli kaupunkiin matkaa kymmenen kilometriä ja kun risteys lähti isolta tieltä suoraan vasempaan, tiesi se loppumatkalle täyttä vastatuulta. Tuulettomissa olosuhteissa keskisykkeeni ajon aikana on ollut noin 110 tienoilla vauhdin pysyessä yli 20km/h. Nyt keskisyke pomppasi yli 140, ja vauhti putosi 15km/h. Hommasta alkoi mennä maku aivan täysin. Viimeiset väkisin punnerretut kilometrit tuntuivat loputtomilta, mutta pääsimme kuin pääsimmekin Kedainiaihin.

Vastassa oli todella positiivinen yllätys!

Todella nätti kaupunki, jota halkoi Obelis-joki. Kapeat mukulakivikadut ja todella siistit kävelykadut. Viimeinen niitti oli ensimmäinen kohdallemme osunut hotelli. Etuovessa oli kyltti, josta bongasimme kaksi sanaa: Turkiska ja Suomiska. Ja kyllä! Saunathan sieltä löytyi. Ei paljon hintoja mietitty, kun olimme jo huoneen varanneet ja taluttelimme jälleen pyöriä lukkojen taakse.

Pikaiset suihkut ja kaupungille syömään. Ilta-aurinko paisteli edelleen ja valitsimme jälleen terassin. Koska kommenteissa tuli jo kuittailua pizzan syömisestä, söimme tällä kertaa alkupalojen perään kunnon lihat ja kinkulla täytettyä kanaa. Hinta jäi jälleen juomien kanssa reilun parin kympin tienoille. Käväisimme vielä kaupassa hakemassa saunakaljat ja huomiset vedet ja palasimme hotellille. Kun ensimmäisen kerran kyselimme saunan lämmityksestä kirjautumisen yhteydessä, lupailtiin respasta saunan lämpiävän kolmessa vartissa. Kun nyt kävimme pyytämässä saunaa tulille, oli respassa väki vaihtunut ja nyt hommaan kuluisi tunti ja vartti. Ei muuta kun odottelemaan.

Saunaan lähtiessä psyykkasimme itseämme, ettei sauna välttämättä ole ihan suomalaisen saunan veroinen. Pettymystä ei kuitenkaan tullut, sillä ilmestys oli varsin komea. Saunasta löytyi Helon kuuma sähkökiuas ja sisällä soi hieman ärsyttävä viidakko-metelöintimusa piilotetuista kaiuttimista. Löylyt olivat napakat ja tekivät oikein hyvää hieman kärähtäneille hartioillemme. Käytimme koko maksetun tunnin (noin 5 euroa) ja löhösimme ranta-henkisillä tuoleilla pukutilojen puolella. Tunnin jälkeen olo alkoi olla niin rento, että huoneeseen valuttiin pyyhkeet päällä.























Saunasta löytyi myös automaattisesti täyttyvä kylmävesipalju, joka korvasi saunan jälkeiset ulkohöhhöilyt.


Ties monennenko kerran hotellin väki lupasi ilmaista nettiä, mutta jälleen kerran sen kanssa on ongelmia. Langaton netti löytyy ilmeisesti vain alakerran ravintolasta ja huoneesta löytyvä piuhallinen nettikään ei siirrä tavun tavua. Pikainen kokemus siis osoittaa, että jos elanto olisi hotelleiden nettiyhteyksistä kiinni, kannattaisi hankkia jokin plan B.

Huomenna on normipäivä, eli ajomatka olisi siinä satkun nurkilla. Aamupala tuli otettua kahdeksaksi, mutta kun paikallinen aika on nyt sama kuin omamme, joudumme oikeasti heräämään ajoissa.

Ensikosketus Via Balticaan

Faktat:
25.8 Suwalki - Marijampole
62 km / 2h 48min
22,0 km/h
Kokonaismatka 956 km


Lyhyt ajopäivä salli hieman rennomman aamun. Hotellin tyhjä ravintola ihmetytti aamupalalle siirryttäessä, eikä pöydänkään antimet tuoneet syytä juhlaan. Tarjolla oli nakkeja ja muroja. Pöydästä löytyi suola- ja sokerisirottimet, joista molemmat paljastuivat ensimmäisen murolusikallisen jälkeen suolasirottimiksi. Hetken kuluttua hotellin henkilökunnalla oli ilmeisesti herätys ja aamuvuoroon joutunut todellinen asiakaspalvelija tuli tarkastamaan aamupalakuponkimme ja toi pöytäämme leipää ja leivänpäällisiä. Aamupalan jälkeen pakkailimme tavarat rauhalliseen tahtiin ja lähdimme liikkeelle.

Suwalki on reitillämme ensimmäinen kaupunki, jonka läpi Via Baltica kulkee. Tulimme Suwalkiin pienempää tietä, mutta tästä rajaa kohti lähdimme polkemaan Via Balticaa eli E67:ää pitkin. Muutos tiessä ja maisemissa oli valtava. Tuntui kuin olisimme tulleet rajan yli johonkin toiseen maahan, niin erilaista maisema oli. Melkein tuplasti eilistä leveämpi tie oli hyväkuntoista asfalttia ja piennar oli leveä. Myös rekkaliikenne moninkertaistui ja näimme myös Suomen rekkareissa ajaneen rekan. Noin 30 kilometrin jälkeen saavuimme rajalle ja suunnistimme rajalla olleeseen kahvioon tuhlaamaan viimeiset zlotit taskuistamme. Päätimme syödä lounasta ja kahviosta löytyi gulassi-keittoa. Valtava keittolautanen leivän kera maksoi hieman yli kaksi euroa. Loput kolikot iskettiin tiskiin ja tilalle otettiin suklaapatukoita.

Tälläkin kertaa rajan ylitys tapahtui autioiden tullirakennusten – ja katosten lävitse, eikä kahviota lukuun ottamatta missään nähty yhtään tullivirkailijaa. Rajalta oli vielä toinen 30 kilometriä määränpäähämme Marijampoleen. Noin 20 kilometriä ennen Marijampolea Via Baltica ei tiedä miten hyökätä, ja koukkaa vasemmalta ohi Marijampolen. Jatkoimme ilmeisesti vanhaa päätietä, joka on luotisuora kaupunkiin saakka.






Luulimme jo päivän olevan ohi, mutta tällä pätkällä luontoäiti pistikin pystyyn aikamoisen shown. Koko päivän ajan kevyt tuuli puhalteli sivulta, mutta yhtäkkiä tuuli yltyi todelliseksi myrskyksi. Tuulen nopeutta on vaikea arvioida, mutta kun 25m/s tuuleen pystyy nojaamaan, niin tämä pyöri varmaan jossain 20m/s tienoilla. Tiellä pysyminen meni todella vaikeaksi ja useamman kerran tuuli paiskasi pyöriä alas asfaltilta hiekan puolelle. Ohjaustangon kääntämisellä ei ollut mitään vaikutusta, kun pyörässä on niin paljon pinta-alaa, johon sivutuuli ottaa kiinni. Rystyset valkoisina tankoa puristaen ja pyörät tuulen suuntaan kenollaan poljimme pienen tihkusateen alkaessa kohti Marijampolea. Tässä vaiheessa myös vastaantulevien rekkojen aiheuttama tuulenpuuskakin yltyi tuulen vaikutuksesta ja se tuntui kuin joku olisi lyönyt tyynyllä päin näköä. Vähitellen tuuli kuitenkin laantui normaalille tasolleen ja pääsimme ehjinä kaupunkiin saakka.

Jos tällaiset tuulet jatkuvat, voi matkanteko hidastua todella paljon. Kun pelkästään sivutuuli teki matkanteosta jo näin hankalaa, voi vaan kuvitella mitä ajaminen olisi jos tuuli olisi vastainen. Vaikka tuuli nostaisi ajonopeutta myötäisenä, olisi silti mukavampaa ajella kevyemmässä kelissä, sillä metelissä oli mahdotonta kommunikoida edes huutamalla. Saa nähdä mihin suuntaan sää kehittyy.

Marijampoleen päästyämme kävimme nostamassa paikallista valuuttaa taskut täyteen ja suuntasimme hotellin etsintään. Liettuan valuutta on muuten liti, ja sen kurssi on jokseenkin samoissa Puolan zlotin kanssa, eli euro on noin 3,3 litiä. Ensimmäinen hotellikandidaatti tarjosi vain yhden ja kahden hengen huoneita ja toisessa oli täyttä. Kolmannessa tärppäsi ja pian oli taas pyörät lukittujen ovien takana. Hinta oli hotellin tasoon nähden edullinen, 200 litiä eli noin 60 euroa kolmelta sisältäen aamupalan.

Lähdimme suihkuttelujen jälkeen pyörimään kaupunkiin ja etsimään ruokapaikkaa. Löysimme tasokkaan ravintolan ja päätimme syödä oikein pitkän kaavan mukaan. Alkuruoka maittoi ensimmäistä kertaa reissussa ja tällä kertaa se oli salaattia. Yhden tyytyessä pieneen salaattiin, oli kahden pistettävä paremmaksi ja tietysti otettava suuret salaatit alkuun.

Pääruoaksi haviteltiin pekonipastaa, mutta sitä ei tänään ollut tarjolla. Mukava tarjoilija tarjosi tilalle broileripastaa joka oli todella maukasta. Näihin ei kuitenkaan vielä tyydytty, vaan jälkiruoaksi meni suklaakakkua ja perheen pienimmille alkoholilla maustettua jäätelöä. Tämä kaikki köyhdytti meitä 111 litiä eli noin 34 euroa. Melko halpaa.























Illalla suoritettiin pyykinpesua suihkukopin lattiaa vasten. Likapyykkikassi ihmettelee tyhjyyttään reissaajien pyykki-innon vuoksi.

Ilta jatkui hotellilla notkuen ja huomista suunnitellessa. Huomiselle on kaavailtu 110 kilometrin taivalta. Katsotaan mihin päästään, tapana kun on ollut, etteivät päivämatkat pidä paikkaansa. Katselimme juuri säätiedotuksia, kun saimme netin toimimaan, eikä tuuli juurikaan näytä laantumisen merkkejä. Suuntakin pitäisi pysyä suunnilleen samoissa. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

P.S. Meikäläisellä olisi alkanut koulu tänään. Terveisiä vaan sinne Vierumäen suuntaan, jos blogia luette. Saavun kyllä kouluun, kunhan Suomeen päästään.

Rakkauskirje

Kaikilla reissaajilla on hyvät välit tyttöystäviinsä. Tälläkin hetkellä reilusti yli 600 kilometriä. Tämä naisen lämmön ja läheisyyden kaipuu täytyy purkaa välillä sanoiksi. Tässä Kallen herkkää tulkintaa.


"Ah te ihanat kaunokaiset, jaksakaa vielä pieni matka polkuamme. Olette olleet tukenamme niin myötä kuin vastoinkäymissäkin. Keskiönne hiukan natisee kovaa poljettaessa, mutta se vain lisää rakkauttamme Teitä kohtaan. Välillä kaipaatte hellää polkemista ja välillä rajumpaa, mutta aina vastaatte kutsuumme toteuttamalla tahtomme niin täydellisesti kuin voitte.

Kertaakaan ette ole jättäneet meitä tienpäälle vaan aina olette vieneet meidät mukananne yösijaan. Olemme tarjonneet Teille lämpimän, kuivan ja turvallisen majapaikan joka yö, sekä hellineet Teitä ketjuöljyllä ja uusilla renkailla.

Roosa, Tuuli sekä Felicia, kun me Teidät kohtasimme ensimmäisen kerran tiesimme että Teissä on sitä jotain joka erottaa Teidät muista.

Uskomme että tämä liitto tulee kestämään pitkään ja siksi halusimmekin kirjoittaa Teille tämän kirjeen. Viekää meidät siis perille ja kestäkää rinnallamme tämä ja tulevaisuuden matkat."

Puola TJ0!

Puolakin on nyt jäänyt taakse ja on jälleen yhteenvedon aika:

- Kaikki, jotka ennen reissua pelottelivat kaikella mahdollisella, puhuivat nimenomaan Puolasta. Missään vaiheessa Puolassa ei ole tarvinnut tuntea oloaan uhatuksi, tai tarvinnut pelätä tavaroiden puolesta.

- Paikallisväestön kielitaito on Puolassakin suht heikkoa. Syynä tähän on televisio, jossa kaikki ohjelmat, South Parkista Pulmuisiin, tulevat dubattuina. Nuoret osaavat jonkin verran englantia, vanhemmat ihmiset puhuvat paremmin saksaa ja venäjää.

- Teiden laidoilla on paljon todella ärsyttäviä heijastimia.

- Pientareet puuttuvat paikoitellen kokonaan ja asfaltista puuttuu bitumia.

- Jalankulkijoiden liikennevalot pitävät samanlaista ääntä kuin jäätelöauto.

- Autoilijat kyllä väistävät pyöräilijöitä, vaikka toisin uhkailtiin.

- Paljon outoja liikennemerkkejä.

- Visa Electronilla saa rahaa sellaisista automaateista, joista Visalla ei.

- Todella paljon viehättäviä naisia. Myös nuoria äitejä on paljon.

- Maaseudulla paljon vapaana viilettäviä eläimiä.

- Ruoan hinta on alhainen. 10 eurolla kolme henkeä syö roskaruokaa.

- Vesitäydennys syytä hoitaa pullovedellä.

- Pinkki WC paperi on hienoa.

- Autot, joiden katolla on iso L-kyltti, ovat autokoulun autoja. Niitä on paljon. Ajokortti taisi tulla Puolassa pakolliseksi viime viikolla?

- Teiden varsilla on paljon ristejä, kynttilöitä ja kukka-asetelmia muistuttamassa liikenteen vaaroista.

- Puolalaiset piirtävät numeron yksi erikoisesti. Lopputulos näyttää ylösalaisin käännetyltä V-kirjaimelta. ∧999 tarkoittaa 1999:ä.

- Vaikka kylä olisi keskellä peltoja, ilman yhtään autoa, ja se koostuisi kahdesta talosta, on molemmissa ainakin kaksi lautasantennia.

- Yleisten tilojen vessoissa on miesten ja naisten vessojen ovissa ympyrä ja kolmio. Emme tiedä kumpi on kumpi.

- Sähkötolppien päässä on isoja haikaroiden pesiä.

- Normaali tyyny on Puolassa kooltan noin 1x1m.

- Joka ikisessä kaupungissa ja kylässä on Solarium.

- Puolassa radio kuuluu ilmeisen huonosti, sillä useissa autoissa on katolla noin 2m korkea piiska-antenni.

- Paintballia mainostetaan paljon.

- Janne Porkka voisi tulla myymään tänne vokaaleita. Sprzedarz, Szczecin, Szczebra yms.


Reilun viikon visiitti Puolaan kartutti myös kielitaitoa:

Suomi – Puola – Suomi

Skelp = Kauppa
Meble = Huonekalu
Piwo/Piwa = Olut
Apteka = Apteekki
Restauracja = Ravintola
Fryzjer = Parturi
Noclegi = Jotakin huoneiden vuokraamiseen liittyvää
Frytki = Ranut
Meski = Mies
Damski = Nainen
Sprzedarz = Myytävänä. Näitä löytyi niin Zetor-traktoreista kuin ränsistyneistä maataloistakin, usein puhelinnumeron kanssa.
Kantor = Rahanvaihto, ehkä.

Puolimatka saavutettu!

Faktat:
24.8 Reszel - Suwalki
142,0 km / 6h 5min
23,5 km/h
Kokonaismatka 894,0 km


Herääminen kylmään hotellihuoneeseen tuntui tänään melkein telttaakin epämiellyttävämmältä. Kivilattia oli niin kylmä, että kengät piti vetää jalkaan ennen vessaan menoa. Aamupalan jälkeen siirryimme ulos toteamaan, että lyhythihainen paita jää laukkuun ja päälle puetaan jotain lämpimämpää.

Edelliset pitkät päivämatkat ovat tulleet ikään kuin huomaamatta. Aamulla on lähdetty polkemaan normaalia matkaa, ja aivan loppuvaiheessa matkaa on jatkettu esimerkiksi yöpaikan puutteen vuoksi. Tällaisina päivinä matka tulee kuin itsestään. Tänä aamuna pitkä päivämatka oli tiedossa jo lähtiessä ja motivoituminen oli vaikeampaa. Päivän aikana ei juuri muuta ehdi tekemään kuin polkemaan. Koleassa aamussa polkeminen tuntui kuitenkin hyvältä ja vauhti oli heti aamusta kohdallaan.



Tänään tuli puolimatkan krouvi vastaan. Tässä spotissa ensimmäinen mittari näytti 800km, joten räpsimme kuvat tässä. Ajopaitakin meni ensimmäistä kertaa vaihtoon puolimatkan kunniaksi.


Matkan arvioitu puoliväli osui tälle aamulle. Koska kaikkien mittarit näyttävät hieman eri kilometrejä tässä vaiheessa reissua, päätimme puolimatkaksi sen paikan, jossa ensimmäisen mittari näytti 800 kilometriä. Tämä kohta osui hieman Ketrzynin kaupungin jälkeen ja pidimme patukan mittaisen tauon. Tästä jatkoimme Gizyckoon, jossa kaupungin laidalla iski nälkä ja päätimme syödä ensimmäisen kerran jo tässä vaiheessa. Päätimme samalla pitää vielä toisen ruokatauon, sillä päivä oli pitkä. Söimme terassilla, ja kuten jo monessa muussakin paikassa, totesimme ampiaisten hurjan määrän. Parhaillaan saimme laseihimme teljettyä kolme siipiveikkoa, kunnes tarjoilija keskeytti huvimme ja tuli keräämään lasit pois. Ruoan ajaksi piti jo vetää takkia päälle, mutta kun matka jatkui, aurinko tuli ensimmäisen kerran esiin koko päivänä.























Mittareiden heitosta johtuen puolivälin määrittäminen on vaikeaa. Ja kun reissun kokonaismatkaakin on mahdoton laskea etukäteen..


Normipäivänä ruoan jälkeen on matkaa sellainen 40-50km, mutta tänään sitä oli vielä yli 80km. Olimme päättäneet ajaa suoraan Suwalkiin saakka, jotta pääsemme huomenna rajan yli Liettuaan. Kyltit Suwalkiin näyttivät loputtomia kilometrejä, ja vaikka vauhti oli edelleen korkea, ei polkeminen tuntunut loppuvan. Toisen hieman pidemmän tauon pidimme noin 35 kilometriä ennen päämäärää Oleckossa. Päädyimme pienen kaupan pihaan, josta löytyi penkki. Pienet välipalat kaupasta ja penkille auringonpaahteeseen. Noin puolen tunnin tauon jälkeen juuri kun olimme lähdössä, Lauri räpläsi puhelintaan ja löysi paikalta vapaan wlanin. Ei muuta kuin läppäri esiin ja blogin päivitys käyntiin. Ohikulkijat ihmettelivät toimiamme ja eräs vanhempi nainen tuli ystävänsä kanssa selittämään jotain vodkapullo kourassa, mutta heidän ajatus jäi arvailujen varaan. Jos itse silloin tällöin käytämme suomenkieltä hyväksemme keskustellessamme paikallisista, niin sama toimii myös toisinpäin, siitä ei ollut epäilystäkään.


Tältä penkiltä löytyi D-Link Wireless, ilmeisesti viereisestä kerrostalosta. Tauko venähtikin suunniteltua pidemmäksi.


Eräs lyhyeen minihameeseen sonnustautunut nainen aiheutti hilpeän tilanteen kaupan edessä. Nainen käveli jalkakäytävää pitkin ohitsemme ja Kalle päästi naisen huomattuaan kohtuu äänekkään ”Ohhoh..” kommentin, jolloin naisen perässä kävellyt pariskunta kääntyi meitä kohden ja repesi nauramaan tajuttuaan jutun juonen. Nainen itse puhui puhelimeen, ja oli autuaan tietämätön tilanteesta. Näitäkin on sattunut muutamia, mutta useimmiten kommentit ovat sen verran suomalaisia, ettei tilanteita synny. Tällä kertaa kansainvälinen ”Ohhoh” kuitenkin oli perin toimiva.

Bloggaustauolla pääsimme myös lukemaan blogin kommentteja ja niitä oli edellisen postauksen kehoituksesta tullutkin todella runsaasti. Kommenttien lukeminen piristi päivää todella paljon. Blogia seuraa siis oikeasti joku. Tämä luo myös motivaatiota juttujen kirjoittamiseen, kun tietää ettei niitä tarvitse vain itselleen kirjoittaa.

Kun pitkän tauon jälkeen pääsimme liikkeelle, löytyi perinteiseen tapaan viimeisille kilometreille uskomatonta lisävirtaa. Homman kaava menee usein siten, että kun määränpää on alle 20km päässä, ottaa kukin vuorollaan irtioton muusta porukasta ja vauhti nousee kolmenkympin tienoille. Pääjoukko polkee illasta toiseen karkulaisen kiinni, mutta jos mittaisimme viimeisten kilometrien keskinopeuksia, olisivat ne varmasti huimia. Niin myös tänään. Viimeiset 35km tultiin yhdellä tauolla hieman reiluun tuntiin. Vauhti ylsi välillä tasaisellakin pätkällä 35km/h, eikä koko päivän kestänyt polkeminen vaikuttanut jaksamiseen mitenkään. Suwalkissa vanha mies polki rinnallamme ja kyseli vauhdissa Kallelta määränpäätämme. Kuulin keskustelusta vain osan ja ehdin jo innostua, että ukolla on sauna kuumana, kun hän toisteli ”Sauna´s sauna´s..”, kunnes selvisikin, että kyseessä oli Kaunas, eli ensimmäinen isompi kaupunki Liettuan puolella. No, sinne sitten.

Tällä kertaa yösija hotellista löytyi nopeasti, ja suht edullisesti. Hintaa kertyi 190zl sisältäen aamupalan ja nettiyhteyden. Respan vanhempi naishenkilö oli hupaisa selittäessään langattoman verkon olemassaoloa. ”Do you have an internet connection? – Yes, it´s in the air, automatic, everywhere..” Sellainen siis löytyi ja se toimikin sen aikaa, kun saimme luettua blogin kommentit, mutta sitten verkko pimeni täysin, joten tämäkin bloggaus saa ensi-iltansa joskus tulevaisuudessa.

Kahden päivän urakoinnin hedelmät kerätään huomenna. Kaksi 140km päivää takasivat huomiselle aamulenkiltä kuulostavan 64km päivämatkan. Polkaisemme heräiltyämme rajan yli Marijampoleen ja vietämme ensimmäistä päivää Liettuan puolella vapaan merkeissä. Kaksi kulunutta päivää ovatkin olleet todella yksitoikkoisia. Tunnin ajo ja 5 minuutin paussi, tunnin ajo ja 5 minuutin paussi, tunnin ajo ja 45min ruokapaussi, tunnin ajo ja 5 minuutin paussi, tunnin ajo ja 5 minuutin paussi, tunnin ajo ja perillä. Päivän aikana ei juuri ihmeempiä tapahdu. Satulassa istuessa ehtii miettimään läpi kaikkea maan ja taivaan väliltä, välillä liikenteen salliessa keskustelukin onnistuu. Tauoilla tyhjennetään nesteitä ja syödään patukoita. Joskus matkaa piristävät paikallisten ihmisten vilkutukset ja täysin arvoitukseksi jäävät kommentit. Perille päästyä etsitään majapaikka, käydään kaupassa ostamassa vedet ja eväät illaksi sekä käydään jossain syömässä. Onneksi näitä päiviä ei ole enempää.

Illalla uni tulee yleensä nopeasti ja bloggauskin menee useimmiten yötöiksi. Nytkin yksi kuorsaus jo kuuluu viereisestä punkasta.

Jösses!

No mutta jopas jopas. Blogiammehan seurataan kovin aktiivisesti. Kiitos siitä! Jatkakaa ihmeessä kommentointia, niin kirjoitusmotivaatio säilyy ennallaan. Kyselkää myös niitä juttuja, joita emme itse keksi kirjoittaa.

Nyt löysimme aivan vahingossa erään kaupan pihalta avoimen wlanin ja käytämme sitä surutta hyväksemme, jotta saamme blogin ajantasalle. Tämän päivän bloggauksen hoidamme myöhemmin sillä takana on jo 108km ja vielä pitäisi ehtiä Suwalkiin 35 kilometrin päähän. Tänään reissu kääntyi muuten jälkimmäiselle puolelleen ja kokonaismatkaa on mittarissa jo 874km.

Vastaillaan vielä hieman kysymyksiin:

Lenny: Feltissä oli reissuun lähdettäessä Vredesteinin Tiger Clawit, eli aika sileät kumit. Toinen niistä on nyt vaihdettu ja kuvatkin ilmestyivät.

Hemu: Emme tietenkään tunnusta, ettemmekö olisi saaneet seurantaa toimimaan, mutta emme saaneet.

Sementin Pojat: Kyllähän myllärin vakanssi tunnetusti on yksi niistä fyysisimmistä, joten kyllä tämä aina sementin voittaa :)

Pyöräilijän pahimmat viholliset

Faktat:
23.8 Elblag - Reszel
136,6 km / 6h 55min
19,7 km/h
Kokonaismatka 751,4km


Jos tähän asti sateet ovat sattuneet yölle, niin tällä kertaa ne jatkuivat aamuun asti. Heräsin ennen kellon soittoa sateen piiskatessa majapaikkamme risaista ikkunalautaa. Pohdimme jo toista lepopäivää putkeen, mutta vedimme kuitenkin goretexit niskaan ja lähdimme kaivamaan pyöriämme varastohuoneesta. Ulko-ovella tuumimme hetken sateen kehittymistä ja pakkasimme gore-housut takaisin laukkuihin. Suunnitelmat olivat jo tähän mennessä muuttuneet niin paljon, että käytännössä joka ilta käymme kartan kanssa vaihtoehtoja läpi ja päädymme johonkin, yleensä äänin 2-1. Eilen illalla sovimme suurpiirteisen reitin jota seuraamme ja ajamme niin pitkälle kun hyvältä tuntuu. Matkaa piti saada kasaan mielellään yli sata kilometriä, jottei seuraavien päivien etapit veny mahdottomiksi.

Jos pyöräilijän pahimmat viholliset ovat ylämäet ja vastatuuli, niin nyt saimme todistaa niistä jälkimmäistä. Aamulla tuuli oli yltynyt edellispäivän puhureista ja kääntynyt vastaiseksi. Myös vesisade hidasti matkantekoa alkuun todella paljon ja tuntui kuin pyörä ei olisi liikkunut mihinkään. Samaa voisi kai demonstroida hyvällä kelillä siten, että pakkaa pyörän päälle kaksi kertaa enemmän tavaraa, laskee renkaista paineet alle kahteen bariin ja ajaa jarrut pohjassa ylämäkeen. Siltä meno ainakin aamulla tuntui. Keskinopeus oli noin 18km/h.























Ensimmäinen tauko aamun lähdön jälkeen tuli noin kilometrin jälkeen, kun pysähdyimme virittelemään GPS-puhelimelle sadesuojaa karttalaukusta ja jeesusteipistä.

Etenimme ensimmäistä kertaa Puolassa yksi ja kaksinumeroisten teiden lisäksi myös kolmenumeroisia, eli pienempiä teitä. Suuremmat tiet eivät vieneet meitä oikeaan suuntaan ja loppumatka Puolassa mennäänkin suurimmaksi osaksi näitä pieniä teitä. Asfalttipäällyste löytyy näiltäkin teiltä, mutta tiemaalauksia oli harvemmassa. Tiet olivat välillä hyväkuntoisia, mutta välillä myös todella kuoppaisia ja pahimmat kohdat muistuttivatkin hiekkatietä. Liikennettä näillä pikkuteillä on selvästi suuria vähemmän ja se helpottaa ajamista kummasti, kun ei tarvitse kokoajan kiinnittää huomiota liikenteeseen.

Sää muuttui hiljalleen poutaiseksi ja vauhtikin kasvoi hieman. Kahdeksankymmenen kilometrin kohdalla saavuimme Dobre Miastoon. Kaupunki oli keskellä todella upeita maisemia. Vaikka peltoja on tällä reissulla nähty jo kyllästymiseen saakka, olivat nämä kuitenkin erilaisia. Tiet kumpuilevat peltojen keskellä ja teitä reunustaa edelleen suuret puut, jotka kaartuvat tien ylle. Pysähdyimme pariinkin otteeseen kuvaamaan maisemia ja välillä kuvia napsittiin vauhdissa.

















Dobre Miastossa pidimme ruokatauon. Löysimme viihtyisän ravintolan, josta saimme lautasillemme porsasta. Kaupanpäälle saimme viehkeän tarjoilijan, joka vaihtoi kaksi kertaa paitaa tarjoilusuoritusten välillä. Emme ihan päässeet kärryille, mistä tässä oli kyse.

Ruoan jälkeen matka jatkui jo normaalilla vauhdilla. Tiet olivat edelleen kumpuilevia ja tasaisia pätkiä ei juurikaan ollut. Pitkän alamäen jälkeen tuli aina vieläkin pidempi ylämäki. Pääsimme siis todistamaan myös sitä toista pyöräilijän vihollista.Tällaista tietä oli raskasta ajaa, kun syke nousee ylämäessä lähes maksimiin ja alamäessä taas alle sadan. Yhdellä pätkällä pääsimme laskettelemaan alppihenkistä serpentiiniä hyvän pätkän. Vauhdin huumassa kuvat tästä upeasta siivusta jäi ottamatta. Kylät olivat pieniä ja majoitusta ei ollut tarjolla monessakaan mutkassa. Lutryn kaupungista löysimme yhden hotellin, jonka piha oli täynnä häävieraita. Aika jymy-ylläri, hääväki oli varannut koko hotellin, ja jouduimme jatkamaan matkaa. Vierestä kuitenkin löytyi pari noclegi-kyltein varustettua taloa, joten ei muuta kun kyselemään. Tällä kertaa vanha nainen tuli ulos, mutta ensimmäistä kertaa yhteistä kieltä ei vain löytynyt. Yritimme englantia ja muita sönkötyksiä, elekieltä nukkumisen merkiksi ja vaikka mitä, mutta kun ei niin ei. Ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa taas seuraavaan kaupunkiin. Kilometrejä oli kertynyt jo noin 115 ja kello näytti jo melkein seitsemää. Aloimme jo funtsimaan Hotel Hillebergin pystyttämistä metsän siimekseen, mutta päätimme ajaa vielä Reszeliin.























Tätä maisemaa Puolasta löytyy enemmän kuin paljon. Peltojen yli isot tiet tunnistaa aina pitkistä puujonoista.


Hillittömän ylämäen laelta löytyi pieni, mutta eloisa keskusta. Keskustassa oli käynnissä erikoiset menot. Ihmiset ajoivat kaupungintalon pientä korttelia ympäri torvet pohjassa. Kortteli oli aivan täynnä autoja ja homma jatkui noin vartin verran. Omantakeinen tapa viettää lauantai-iltaa.

GPS näytti kaupungista kaksi hotellia. Toinen oli vanha valtavan kokoinen linna, jonne ei löytynyt sisäänkäyntiä lainkaan. Ajoimme toisen hotellin ohi kaksi kertaa löytämättä sitä. Puolassa kaikilla majoitusta tarjoavilla tuntuu olevan tapana piilottaa sisäänkäynti mahdollisimman hyvin. Tähän hotelliin oli sisäänkäynti viereisen ravintolan kautta. Englanti taipui respan tytöltä hyvin ja hotellin hintataso yllätti. 150zl hintaan saimme kolmen hengen yöpymiset. Aamupalasta tosin joutui maksamaan lisää, mutta ajaminen ei enää tänään kiinnostanut, joten otimme huoneen vastaan. Kun kysyimme pyörien säilytystä, tyttö näytti ravintolan nurkkaa. Ei kai siinä, sadepäivän ja hiekkaisten teiden jäljiltä kuraiset fillarit sisään siistiin ravintolaan ja kamat huoneeseen. Nettiä ei tytön mukaan tästä kaupungista löydy, joten bloggailut siirtyvät taas tulevaisuuteen.

Kävimme vielä pikaisesti syömässä päivän toiset pihvit paikallisessa ravintolassa ja siirryimme kaupan kautta vesitäydennysten kanssa hotellille. Huomenna on sunnuntai ja kaupat ovat kiinni. Olemme myös sen verran pienten teiden armoilla, ettei huoltoasemiakaan juuri ole. Täytyy siis selvitä niillä mitä on. Huomisen reittikin on vielä arvoitus. Matkaa ensimmäiseen Liettuan puolelle suunniteltuun kaupunkiin eli Marijampoleen on matkaa vielä noin 210km ja se pitäisi taittaa kahdessa päivässä.


P.S. Jos tänään näitte Lappeenrannan katukuvassa Borat-uimapukuun sonnustautuneen tyypin, oli kyseessä varmasti hyvä ystävämme Ilmari, joka vietti viimeisiä poikamies-päiviään. Valitettavasti emme päässeet ottamaan osaa polttareihin, mutta toivottavasti oli hyvät kemut!

Lepiä Elblagissa..

Faktat:
22.8 Elblag
0h 0min
0 km
0 km/h

Aamu alkoi vapaamuotoisesti olihan tämä kaavailtu lepopäiväksi. Heräilimme levenneinä sillä olihan 40 sentin betoniseinät taanneet meille hiljaiset uniolot, huolimattakin siitä, että viereisissä huoneissa tsägätsägä musiikki jauhoi loppumatonta biittiä ainakin saapuessamme.






Vankila vai DDR:n paikallliinen toimisto ? Ei kumpikaan vaan hotellimme tyylikäs, joskin ajan hampaan muokkaama julkisivu.


Ylös päästyämme vedimme kamppeet niskaan ja päädyimme aamupalalle paikalliseen pieneen leipomoon, josta tarttui mukaan colat ja pienet pizzat. Päivä kului kaupunkiin tutustuessa ja urheilukauppoja kierrellessä. Itse kaipasin pyöräilykypärää ja se löytyi toisesta paikallisesta liikkeestä, 180 slotin hintaan. Nyt ei kovikkeet paina ja pyörä kulkee ainakin 2km/h kovempaa.













Hotellimme käytävä muistuttaa jotakin tietokonepeliä.


Kahden meistä köhiessä ja nenä tukossa puhuessa, päätimme myös käväistä apteekissa, jossa Lontoota ei totuttuun tapaan kauheasti haasteltu. Mukaan tarttui strepsils imeskelytabletteja, sekä cold rex juomajauhetta joka maistuu todella pahalta kylmään veteen sekoitettuna. Keitinkin olisi ollut vieressä, mutta meneehän se näinkin.

Ostokset suoritettuamme oli tietysti ruokaa saatava, tällä kertaa päädyimme todella paikalliseen ruokaan pizzeriassa. Hawaiji ja Quatro upposivat ja Joelkin tyytyi tällä kertaa normaalikokoiseen lättyyn.

Joel on tunnettu pitkistä hiuksistaan jo Hanson vuosiltaan ja nyt oli letti kasvanut kyllä jo samoihin mittoihin, niimpä suunnistimme paikalliseen Salooniin. Siellä Julies tai Julian olisi halunnut tehdä hiuksista muodikkaat illan yöelämään sopivat, mutta Joel syttyi enemmän armeijastakin tuttuun tyyliin. Päälaki muliksi ja ilmanvastuskin vähenee,. Puhetta on ollut myös hikoilun vähenemisestä.

Onko sinunkin tukkasi päässyt repsahtamaan ? Eikö shampoo enää puhdista ? Vaivaavatko kirput sinuakin ? Ei hätää tähän kaikkeen on apu ja se löytyy meiltä, Salon Fryzjer 2000 Super Magic tekee ihmeitä sinunkin tukallesi.


-Kalle

Todellinen ajopäivä

Faktat:
21.8 Chojnice - Elblag
151,3km / 7h 19min
20,6km/h
Kokonaismatka 614km

Aamu alkoi reissulle epätyyppilisen aikaisin, kun heräsimme jo seitsemältä paikallista aikaa. Edellisenä iltana päätimme, että ajamme Malborkiin asti, eli matkaa olisi 110km. Aamupalan jälkeen pakkailimme tavarat nopeasti ja hyppäsimme pyörien selkään. Palauttelimme avaimet ja nettiä varten saadun wlan-tikun ja pääsimme liikkeelle. Aikaisesta aamusta huolimatta matka taittui jälleen aurinkoisessa säässä vauhdilla. Olimme polkeneet ensimmäiset 40 kilometriä samassa ajassa, kun eilen vasta pääsimme liikkeelle.























Tiet olivat jälleen vaihtelevia. Suurimman osan matkaa piennar oli ruhtinaallinen, noin metrin leveä kaistale. Asflatin kunto tosin oli paikoitellen jälleen heikko. Mutta koska pyöräily tuntui hyvältä, päätimme selvitä ensimmäiset 70km myslipatukoiden voimalla ja syödä vasta Starogard Gdanskissa. Kaupungista löysimme kyltin joka mainosti vähäpukeisen naisen avulla Finska Saunaa. Sauna olisi ollut todella kova juttu, mutta koska päivämatka oli aika pitkä, päätimme vain etsiä ruokapaikan ja jatkaa matkaa. Ruokapaikaksi valikoitu jonkin sortin kebab-pizzeria, ja saimme taas todeta, että suomipekkaa laitetaan kyllä jonotuksessa ihan 6-0 paikallisten toimesta. Jono on häilyvä käsite ja tiskille täytyy tunkea röyhkeästi kun edellinen asiakas poistuu. Saimme kuitenkin kebabit tilattua, ja Kalle otti, kuten tosipyöräilijän pitääkin, pastaa.

Ruokalepo olisi tuhdin aterian jälkeen maittanut, mutta päätimme lähteä hiljalleen polkemaan. Malborkiin oli vielä matkaa noin 40km. Jossain vaiheessa Czarlin liepeillä tie vaihtui kaikkien ihmetykseksi mukulakivikaduksi. Leveyttä kyllä edelleen riitti, mutta mukulalla polkeminen ja jatkuva tärinä oli hanurille ja pyörälaukuille yhtä helvettiä. Tätä ei kuitenkaan jatkunut enää kovin pitkään ja olimme Malborkissa hyvissä ajoin. Olimme suunnitelleet lepopäivää seuraavalle päivälle ja tarkoituksena oli aamulla siirtyä Elblagiin lepopäivän viettoon. Mutta koska kello oli vasta neljä ja matkaa Elblagiin vain 30km, päätimme jatkaa vielä matkaa ja katsella majoitusta joko tältä väliltä tai ajaa suoraan Elblagin asti. Ennen Elblagia löysimme vain yhden hotellin, ja sekin oli täynnä, joten sotkimme suoraan Elblagin asti. Päivämatka siis pomppasi yli 150km, mutta olisimme suoraan aamulla Elblagissa.






















Yöpaikan etsiminen isosta kaupungista tuntui olevan taas kovin hankalaa. Hotelleja kyllä löytyy, mutta niiden hintataso käy pidemmän päälle kalliiksi. Kiertelimme gps:n ehdottamia hotelleja ja hinnat vaihtelivat kolmensadan ja viidensadan zlotin välillä. Löysimme myös jonkinlaisen infotaulun, jossa hotelleja oli listattuna ja kiertelimme lähimpiä läpi. Hinnat pysyivät samoissa ja marmorilattialla varustetut respat eivät juurikaan kiinnostanut, joten kiertely jatkui. Polkaisimme kaupungin toiselle laidalle, jossa piti infotaulun mukaan olla joku opiskelija-hotelli, mutta paikka selvisi jonkinlaiseksi asuntolaksi eri urheilijoille. Käynnissä oli ilmeisesti pyöräilyleiri, sillä maantiefillareita pyöri pihassa paljon.

Aikaa oli taas kulunut varmaan tunnin verran, kun olimme jo kallistumassa 300zl hotelliin, mutta tsekkasimme vielä yhden kartalta löytyneen mestan. Kun saavuimme oikeaan osoitteeseen, emme uskoneet paikkaa hotelliksi. Julkisivu muistuttaa jotain vankilan ja mielisairaalan väliltä, ja taloa on remontoitu viimeeksi maailmansotien jälkeen. Seinässä kuitenkin lupailtiin jotain majoitusta ja kävimme kyselemässä hintoja. Paikka osoittautui edulliseksi, vain 167zl yö kolmelle, joten otimme huoneen. Sisältä paikka vaikutti vieläkin enemmän vankilalta kuin ulkoa. Käytävät olivat pimeitä ja hämyisiä, huoneiden ovet levällään ja musiikki pauhasi. Paikalliset käyttävät halpaa hotellia ilmeisesti bilepaikkana. Huoneesta löytyi kuitenkin oma vessa ja suihku, sekä kaksi sänkyä ja sohva, joten ei hätiä.

Nukkumapaikat ja suihkuvuorot jaettiin perinteisesti ristiseiskan avulla ja hieman ennen kahdeksaa paikallista aikaa suuntasimme vielä kauppaan ja syömään. Päätimme jättää kaupunkiin tutustumisen huomiselle päivälle ja ruoan jälkeen siirryimme takaisin hotellille lätkimään korttia ja napostelemaan eväitä.


Yli seitsemän tuntia satulassa sai päivän tuntumaan suorittamiselta. Tällaisia päiviä kyllä fyysisesti saattaisi jaksaakin, mutta tylsiä nämä kyllä ovat. Päivä kuluu kokonaan ajaessa ja lyhyitä taukoja pitäessä. Tänään tähän vaihtoehtoon päädyttiin sen takia, että lepopäivä voitaisiin aloittaa suoraan Elblagista, eikä satulaa tarvitsisi edes nähdä. Huomenna siis tutustumme Elblagin kaupunkiin ja tarkoituksena on myös hoitaa juoksevia asioita, kuten postikortteja ja pyöräilykypärä.



Nanda: Kallen pohkeet voivat hyvin, kurkku ei niinkään..