lauantai 30. elokuuta 2008

Se aika kuukaudesta

Faktat:
30.8 Riika - Salacgriva
104 km / 5h 0min
20,7 km/h
Kokonaismatka 1411km

Aamu 12 neliön huoneessa alkoi, kuten arvata saattaa, kovin tunkkaisena. Kommuunielämä näytti huonot puolensa, sillä yhteiseen jääkaappiin jemmatuista aamupalatarvikkeista oli yksi tuoremehu vaihtanut yön aikana omistajaa. Se ei kuitenkaan haitannut tahtia, sillä muutkin mehut taisivat jäädä juomatta. Pakkailimme tavaramme pyörien päälle hostellin käytävässä ja kiittelimme mukavaa herrasmiestä Tiger Hostellista. Löimme GPS:n seuraavan yöpaikan koordinaatit ja lähdimme suunnistamaan ulos Riikan keskustasta. Ytimestä laitakaupungille oli matkaa noin 13 kilometriä ja vaikka tulimme sen GPS:n kanssa suorinta mahdollista reittiä, upposi siihen kuitenkin aikaa yli kolme varttia. Tämän jälkeen tuttu E67 aukesi taas edessämme ja kunnon kampeaminen pääsi alkamaan.

Tuuli oli tänään vastainen käytännössä koko matkan. Kuvassa patentoitu tuulimittari.


Sulavalinjaiset vartalomme ja margariinin ja kuumailmapuhaltimen kanssa päälle puettavat ihonmyötäiset ajoasumme pääsivät tänään todelliseen testiin, sillä vastatuuli koetteli meitä heti ensimmäisistä kilometreistä alkaen. Aerodynamiikka oli kuitenkin hallussa ja pyörät liikkuivat yllättävän liukkaasti. Pidimme ensimmäisen tauon noin tunnin ajon jälkeen. Tauolla vetovuorossa aloittanut Lauri kirosi vastatuulen alimpaan helvettiin. Laurin pyörä, Tuuli nimeltään, taisi luulla, että kyse oli hänestä. Kun Lauri tauolta lähtiessämme nosti fillarin jalalta, hajosi se aivan tuhannen päreiksi. Yritimme Kallen kanssa neuvoa Lauria naisten käsittelyssä, mutta turhaan. Tästä eteenpäin taukopaikat täytyy siis valita siten, että Lauri saa kaunokaisensa nojaamaan jonnekin.

Näin käy, kun kiukkuilee naiselle. Laurilla on vielä paljon opittavaa.


Muutama sata metriä myöhemmin ylitimme jokea siltaa pitkin. Sillalle oli rakennettu erillinen pyörätie metalliritilästä. Lauri polki kärjessä, ja kun hän huomasi, että ritilästä näkee läpi alas joen pintaan, hän huudahti kahdeksan vuotiaan pikkupojan innolla "Kattokaa alaspäin!". Ja poks! Lauri täräytti Tuulillaan päin sillan kaidetta. Joen penkalla kalassa olleet miehetkin taisivat hieman ihmetellä touhujamme, kun pysähdyimme keskelle siltaa nauramaan Laurin taidokkuudelle. Ehdimme jo luulla, että selvisimme rytäkästä pienellä naarmulla Laurin sääressä, kunnes jälleen parin sadan metrin jälkeen Lauri veti pyörän sivuun pientareelle ja kävi ihmettelemään Tuulin poljinta. Toinen poljin oli ilmeisesti osunut sillan kaiteeseen ja vääntynyt mutkalle. Uusia polkimia, eikä edes 15mm kiintoavainta työkalupakistamme löytynyt, joten matka jatkui mutkittelevalla polkimella.

Tämän päivän etapille ei osunut juurikaan suuria kaupunkeja, joten olimme jo ennalta varautuneet keittelemään Otaniemen Alepasta ostamamme pastapussit sivulaukun pohjalta. Päätimme kuitenkin ruoka-aikaan kokeilla pientä Skulten kaupunkia. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt muuta, kuin apteekki ja pieni kauppa, joten haaveet valmiista sapuskoista jouduttiin hautaamaan. Kävimme hakemassa kaupasta hieman leipää ja tuorejuustoa pastan lisukkeeksi, ja siirryimme aurinkoisessa säässä kokkailemaan pöperöitämme parhaat päivävänsä nähneen kahvilan terassille. Ruoan perään otimme ihan nopeat oikaisut terassilla, ja heräsimme tuntia myöhemmin. Venähtänyt tauko ei kuitenkaan haitannut, sillä matkaa ei ollut enää hirveästi jäljellä. Keräilimme kamppeemme ja lähdimme jatkamaan kohti Ainazia, joka sijaitsee aivan Latvian ja Viron välisellä rajalla.

Paidattomat reissaajat keräsivät jälleen huomiota ja ruokatauolta lähtiessämme vanha kylänmies tunnisti liput laukuistamme ja huusi peräämme "Suomi, Suomi".

Ensimmäinen tunti tauon jälkeen oli todella erikoinen. Kukaan ei puhunut pätkän aikana sanaakaan, ja omat ajatukset harhailivat aivan toisaalla. Polkeminen sujui kuin itsestään, ja reissu unohtui hetkeksi täysin, vaikka matkaa taitettiin kokoajan 25km tuntivauhdilla. Tie oli täysin tasainen ja tiet jälleen viivottimella vedettyjä. Pisimmälle suoralle mittasimme matkaa yli viisi kilometriä. Kaverin selän tuijottamiseen alkaa siis jo rutinoitua aika tavalla.

Seuraavalla tauolla, noin 25 kilometriä ennen Salacgrivaa, alkoi puheet päivämatkan lyhentämisestä. Olimme Riikassa päättäneet, että nukumme seuraavan yön teltassa meren rannalla. Tarkoituksena oli syödä Salacgrivassa ja jatkaa Ainazin edustalle telttailemaan ja aamulla ylittää raja. GPS tarjosi yhtä hotellia Salacgrivasta. Kaupunkiin päästyämme äidin pikku kultapossut äänestivät äänin 2-1 hotelliyön puolesta, olihan edellisestä suihkusta aikaa jo melkein 12 tuntia, ja telttayö meren rannalla jäi haaveeksi. Ensimmäisessä kohdalle osuneessa hotellissa oli lippu puolitangossa ja monttubileet käynnissä. Pukukansaa parveili pihalla enemmän kuin paljon. Kävimme kuitenkin kysymässä yösijaa ja huone löytyi 50:n latin hintaan.

Salacgriva oli sekin todella pieni kaupunki, mutta lähdimme toiveikkaana etsimään jotain ruokapaikkaa. Teimmekin todellisen löydön ja eksyimme sisään varmaan kaupungin ainoaan kuppilaan. Lauantai-illan kunniaksi ensimmäiset lokaalit jo nuokkuivat pöydässään saapuessamme. Tilailimme ruoat listalta ja jäimme seuraamaan illan kehittymistä. Väkeä saapuikin sisään useaan otteeseen ja tunnelma kohosi. Suosikkejamme olivat vanhat eläkeläisukot, joista eräs marssi suoraan tiskille, huitaisi 8cl vodkaa raakana huiviin ja käveli pihalle. Ammattilaisia oli siis liikkeellä, eikä täällä ilmeisesti juurikaan tunneta lakeja viinan myynnistä. 16cl vodkakin myytiin ihan mukisematta, eikä senkään tuhoamiseen viittä minuuttia kauempaa mennyt. Ja taas poistuttiin suoraan ovesta pihalle. Merenrantakaupungissa merimies-henkisesti sisustettu kuppila oli tunnelmaltaan todella välitön ja aito. Ruoat eivät olleet mitään gourmeeta, ja niissä oli itse tekemisen meininki, mutta se suotakoon. Olisi ollut mielenkiintoista jäädä istumaan iltaa pidemmäksikin aikaa, mutta kauppojen aukioloajat tulivat vastaan ja piti kiiruhtaa vesiostoksille.

Kahden päivän matkasta Pärnuun on nyt taitettu noin 100 kilometriä ja huomiselle jäi noin 75 kilometrin rykäisy. Pärnussa pidämme kolmannen ja viimeisen lepopäivän. Tarkoituksena olisi todellakin rentoutua ennen reissun viimeistä ajopäivää. Hierontaa, saunaa, kylpylää? Saa nähdä mitä löytyy.

P.S. Jos Salacgrivassa oli käynnissä hautajaiset, oli tänään Pyhtäällä hieman iloisemmat pirskeet. Viime lauantaina Borat-asusteessa esiintynyt ystävämme Ilmari nimittäin purjehti tänään avioliiton satamaan. Koko kolmikko toivottaa oikein lämpimät onnittelut Ilmarille ja Anulle. Harmi, ettemme päässeet paikalle. Olisin toivonut tähän kohtaan vielä jotain herkkää runoa Kallelta, mutta kuorsaus kuuluu jo, joten tällä kertaa jäämme ilman niitä kauniita sanoja.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Koska näyttää tuo pizzapuoli huolestuttavalta niin Pärnussa Ranna Puiesteessä erittäin hyvä pizzapaikka ja hierontaa saa Tervis Paradiisista. Hyvää loppumatkaa ja iloista mieltä.