lauantai 2. elokuuta 2008

Reissaajien esittely

Kerrotaanpa hieman taustatietoa reissuun lähtijöistä. Olemme siis kolme kaverusta, jotka kaikki ovat viettäneet lapsuusvuodet saman kadun varrella Lappeenrannassa. Tällä hetkellä opiskelut ovat levittäneet porukkaa Lappeenranta-Lahti-Espoo -akselille. Reissun suunnittelun tiimoilta olemme pari kertaa ehtineet koko porukalla istua saman pöydän ääreen, mutta suurimmaksi osaksi reissua on suunniteltu puhelimen ja netin välityksellä. Yhtään yhteistä pyörälenkkiä ei olla tänä kesänä ajettu. Ehtiihän sitä sitten reissussa..

Yhteiskuvaa ei siis ole tarjota, mutta otetaan sitten kuljettaja kerrallaan.























Nimi:
Kalle Rapi
Syntymävuosi:
1983
Kotipaikkakunta:
Lappeenranta
Opiskelut:
Tietotekniikka, EKAMK
Polkupyörä: Reissua varten hommattu Rossano Premium Alivio
Harrastukset: Partio, Valokuvaus, Pyöräily

Kalle on käyttänyt "vapaa-aikansa" tehokkaasti reissua valmistellen ja onkin hoitanut meille kartat, niiden kopioimiset, sivulaukut ja paljon muuta. Hän toimii myös reissun epävirallisena mekaanikkona ja kantaa kokonaisen fillari-liikkeen työkalut mukanaan. Kesän aikana kilometrejä on kertynyt mittariin kodin ja työpaikan väliä kammetessa ja kisakunnon huippu onkin ajoitettu Rostockin tietämille. Kuten kuva kertoo, on Kalle myös syy siihen, miksi ensiapulaukkumme painaa 3 kiloa. Kyllä se oikeesti osaa ajaa pyörällä..























Nimi:
Lauri Lääperi
Syntymävuosi:
1985
Kotipaikkakunta:
Espoo
Opiskelut:
Tietoliikennetekniikka, TKK
Polkupyörä: N/A "Ostetaan vaikka Rostockista"
Harrastukset: Vapaasukellus ja kaikenlainen kuntoilu

Ei Lauri oikeasti enää ole ilman pyörää. Tunturin t210 tarttui kaupasta mukaan jo liioitellut kolme viikkoa ennen reissua. Työmatkapyöräily on myös Laurin taktiikka ja meidän onneksemme työmatkaa kertyy noin 25 kilometriä suuntaansa. Joku voisi vaan käydä puhkomassa renkaat Laurin autosta, jotta joskus tulisi tartuttua myös Tunturin sarviin. Reissussa Lauri vastaa GPS-navigoinnista ja huhuja erinäisistä dynamo-virityksistä virran saamiseksi on myös kuultu..























Nimi:
Joel Nykter
Syntymävuosi:
1985
Kotipaikkakunta:
Lahti, kesä Lappeenrannassa
Opiskelut:
Liikunnanohjaaja, LAMK
Polkupyörä: Felt Q720
Harrastukset: Partio, Valokuvaus, Pyöräily

Joelin aktiivisuus reissun suhteen on painottunut enemmän lenkkiajoon, kuin matkan suunnitteluun. Hoitakoo muut paperihommat. Sen verran Joel otti roolia matkanjohtajana, että antoi luottokorttinsa käyttöön, kun varasimme laivanmatkaa Rostockiin. Tili taitaa vieläkin olla punaisella. Kilometrejä satulassa on kertynyt enemmän kuin Kallella ja Laurilla yhteensä. Joel kävi suorittamassa tuikitärkeää tutkimustyötä reissua varten ajamalla kotimaassa Rauma-Tampere-Lahti-Lappeenranta tripin. Saimme arvokasta tietoa keskinopeuksista eri olosuhteissa sivulaukkujen kanssa, jotta osaamme arvioida matkavauhtiamme. Joel tutki myös käytettävissä olevaa ravintoa, jota tienvarsilta löytyi: Hiiriä, rottia, paljon eri merkkisiä lintuja, siili, jänis, supikoira, mäyrä.. Saa nähdä löytyykö Euroopasta vielä jotain eksoottisempaa.

Ei kommentteja: