sunnuntai 24. elokuuta 2008

Pyöräilijän pahimmat viholliset

Faktat:
23.8 Elblag - Reszel
136,6 km / 6h 55min
19,7 km/h
Kokonaismatka 751,4km


Jos tähän asti sateet ovat sattuneet yölle, niin tällä kertaa ne jatkuivat aamuun asti. Heräsin ennen kellon soittoa sateen piiskatessa majapaikkamme risaista ikkunalautaa. Pohdimme jo toista lepopäivää putkeen, mutta vedimme kuitenkin goretexit niskaan ja lähdimme kaivamaan pyöriämme varastohuoneesta. Ulko-ovella tuumimme hetken sateen kehittymistä ja pakkasimme gore-housut takaisin laukkuihin. Suunnitelmat olivat jo tähän mennessä muuttuneet niin paljon, että käytännössä joka ilta käymme kartan kanssa vaihtoehtoja läpi ja päädymme johonkin, yleensä äänin 2-1. Eilen illalla sovimme suurpiirteisen reitin jota seuraamme ja ajamme niin pitkälle kun hyvältä tuntuu. Matkaa piti saada kasaan mielellään yli sata kilometriä, jottei seuraavien päivien etapit veny mahdottomiksi.

Jos pyöräilijän pahimmat viholliset ovat ylämäet ja vastatuuli, niin nyt saimme todistaa niistä jälkimmäistä. Aamulla tuuli oli yltynyt edellispäivän puhureista ja kääntynyt vastaiseksi. Myös vesisade hidasti matkantekoa alkuun todella paljon ja tuntui kuin pyörä ei olisi liikkunut mihinkään. Samaa voisi kai demonstroida hyvällä kelillä siten, että pakkaa pyörän päälle kaksi kertaa enemmän tavaraa, laskee renkaista paineet alle kahteen bariin ja ajaa jarrut pohjassa ylämäkeen. Siltä meno ainakin aamulla tuntui. Keskinopeus oli noin 18km/h.























Ensimmäinen tauko aamun lähdön jälkeen tuli noin kilometrin jälkeen, kun pysähdyimme virittelemään GPS-puhelimelle sadesuojaa karttalaukusta ja jeesusteipistä.


Etenimme ensimmäistä kertaa Puolassa yksi ja kaksinumeroisten teiden lisäksi myös kolmenumeroisia, eli pienempiä teitä. Suuremmat tiet eivät vieneet meitä oikeaan suuntaan ja loppumatka Puolassa mennäänkin suurimmaksi osaksi näitä pieniä teitä. Asfalttipäällyste löytyy näiltäkin teiltä, mutta tiemaalauksia oli harvemmassa. Tiet olivat välillä hyväkuntoisia, mutta välillä myös todella kuoppaisia ja pahimmat kohdat muistuttivatkin hiekkatietä. Liikennettä näillä pikkuteillä on selvästi suuria vähemmän ja se helpottaa ajamista kummasti, kun ei tarvitse kokoajan kiinnittää huomiota liikenteeseen.

Sää muuttui hiljalleen poutaiseksi ja vauhtikin kasvoi hieman. Kahdeksankymmenen kilometrin kohdalla saavuimme Dobre Miastoon. Kaupunki oli keskellä todella upeita maisemia. Vaikka peltoja on tällä reissulla nähty jo kyllästymiseen saakka, olivat nämä kuitenkin erilaisia. Tiet kumpuilevat peltojen keskellä ja teitä reunustaa edelleen suuret puut, jotka kaartuvat tien ylle. Pysähdyimme pariinkin otteeseen kuvaamaan maisemia ja välillä kuvia napsittiin vauhdissa.

















Dobre Miastossa pidimme ruokatauon. Löysimme viihtyisän ravintolan, josta saimme lautasillemme porsasta. Kaupanpäälle saimme viehkeän tarjoilijan, joka vaihtoi kaksi kertaa paitaa tarjoilusuoritusten välillä. Emme ihan päässeet kärryille, mistä tässä oli kyse.

Ruoan jälkeen matka jatkui jo normaalilla vauhdilla. Tiet olivat edelleen kumpuilevia ja tasaisia pätkiä ei juurikaan ollut. Pitkän alamäen jälkeen tuli aina vieläkin pidempi ylämäki. Pääsimme siis todistamaan myös sitä toista pyöräilijän vihollista.Tällaista tietä oli raskasta ajaa, kun syke nousee ylämäessä lähes maksimiin ja alamäessä taas alle sadan. Yhdellä pätkällä pääsimme laskettelemaan alppihenkistä serpentiiniä hyvän pätkän. Vauhdin huumassa kuvat tästä upeasta siivusta jäi ottamatta. Kylät olivat pieniä ja majoitusta ei ollut tarjolla monessakaan mutkassa. Lutryn kaupungista löysimme yhden hotellin, jonka piha oli täynnä häävieraita. Aika jymy-ylläri, hääväki oli varannut koko hotellin, ja jouduimme jatkamaan matkaa. Vierestä kuitenkin löytyi pari noclegi-kyltein varustettua taloa, joten ei muuta kun kyselemään. Tällä kertaa vanha nainen tuli ulos, mutta ensimmäistä kertaa yhteistä kieltä ei vain löytynyt. Yritimme englantia ja muita sönkötyksiä, elekieltä nukkumisen merkiksi ja vaikka mitä, mutta kun ei niin ei. Ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa taas seuraavaan kaupunkiin. Kilometrejä oli kertynyt jo noin 115 ja kello näytti jo melkein seitsemää. Aloimme jo funtsimaan Hotel Hillebergin pystyttämistä metsän siimekseen, mutta päätimme ajaa vielä Reszeliin.























Tätä maisemaa Puolasta löytyy enemmän kuin paljon. Peltojen yli isot tiet tunnistaa aina pitkistä puujonoista.


Hillittömän ylämäen laelta löytyi pieni, mutta eloisa keskusta. Keskustassa oli käynnissä erikoiset menot. Ihmiset ajoivat kaupungintalon pientä korttelia ympäri torvet pohjassa. Kortteli oli aivan täynnä autoja ja homma jatkui noin vartin verran. Omantakeinen tapa viettää lauantai-iltaa.

GPS näytti kaupungista kaksi hotellia. Toinen oli vanha valtavan kokoinen linna, jonne ei löytynyt sisäänkäyntiä lainkaan. Ajoimme toisen hotellin ohi kaksi kertaa löytämättä sitä. Puolassa kaikilla majoitusta tarjoavilla tuntuu olevan tapana piilottaa sisäänkäynti mahdollisimman hyvin. Tähän hotelliin oli sisäänkäynti viereisen ravintolan kautta. Englanti taipui respan tytöltä hyvin ja hotellin hintataso yllätti. 150zl hintaan saimme kolmen hengen yöpymiset. Aamupalasta tosin joutui maksamaan lisää, mutta ajaminen ei enää tänään kiinnostanut, joten otimme huoneen vastaan. Kun kysyimme pyörien säilytystä, tyttö näytti ravintolan nurkkaa. Ei kai siinä, sadepäivän ja hiekkaisten teiden jäljiltä kuraiset fillarit sisään siistiin ravintolaan ja kamat huoneeseen. Nettiä ei tytön mukaan tästä kaupungista löydy, joten bloggailut siirtyvät taas tulevaisuuteen.

Kävimme vielä pikaisesti syömässä päivän toiset pihvit paikallisessa ravintolassa ja siirryimme kaupan kautta vesitäydennysten kanssa hotellille. Huomenna on sunnuntai ja kaupat ovat kiinni. Olemme myös sen verran pienten teiden armoilla, ettei huoltoasemiakaan juuri ole. Täytyy siis selvitä niillä mitä on. Huomisen reittikin on vielä arvoitus. Matkaa ensimmäiseen Liettuan puolelle suunniteltuun kaupunkiin eli Marijampoleen on matkaa vielä noin 210km ja se pitäisi taittaa kahdessa päivässä.


P.S. Jos tänään näitte Lappeenrannan katukuvassa Borat-uimapukuun sonnustautuneen tyypin, oli kyseessä varmasti hyvä ystävämme Ilmari, joka vietti viimeisiä poikamies-päiviään. Valitettavasti emme päässeet ottamaan osaa polttareihin, mutta toivottavasti oli hyvät kemut!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No minkähän takia se tarjoilijatytsy paitaansa vaihtoi? Kolme karskeaa pohjolan viikinkiä vailla majapaikkaa...
Joelille Pirkolta terveisiä.

Joel kirjoitti...

Kerro Lenny Pirkolle terveisiä jos oot yhteydessä, et nukkuu yönsä rauhassa. Hyvin pärjäillään..