Tuuliviiri rauhaton..

Faktat:
27.8 Kedainiai - Pasvalys
100 km / 4h 15min
23,5 km/h
Kokonaismatka 1192 km


Pääsimme kuin pääsimmekin aamupalalle ajoissa. Tosin huoneeseen palattuamme sänky kutsui siihen malliin, että uusi herätys tuli tunnin kuluttua. Lähdimme kymmenen aikaan liikkeelle ja koko tupa odotti taas yhtä miestä.

Suuntasimme jälleen pienempää tietä pitkin pohjoiseen. Tämä valinta osoittautui oivaksi, sillä tie oli hyvä ja ensimmäisen kahden tunnin aikana tiellä ajoi ehkä kymmenkunta autoa. Kyseessä oli siis kuusi metriä leveä pyörätie. Matka taittui vauhdikkaasti ja ajohuumoria löytyi jälleen. Sille tulikin tarvetta, sillä jouduimme rikkomaan toista ennen reissua sopimaamme sääntöä. Ei ajeta hiekkatiellä. Tie muuttui yhtäkkiä hiekkatieksi, eikä takaisinkaan ollut mitään järkeä kääntyä. Hiekkatie oli kuitenkin kohtalaisen hyväkuntoinen, eikä vauhti juurikaan tippunut. Ennen seuraavaa muutosta. Liikennemerkki ilmoitti edessä olevasta tietyömaasta. Tällä kertaa tie ei ollut aivan niin valmis kuin Puolan tietyöt, vaan lähinnä pohjatyöt oli aloitettu. Märkä ja mutainen lähes nyrkin kokoisesta sorasta koostuva tie hidasti vauhdin ihan kävelyksi. Onneksi pätkä tosiaan sattui aamulle, sillä illan viimeisenä etappina tätä ei ehkä olisi enää pystynyt ottamaan huumorin kannalta.























Löysimme jälleen uuden tiepinnoitetyypin, joka on Suomessa tutumpi talojen kivijalkojen rappauksista. Tähän tiehen ei kuitenkaan oltu käytetty värillisiä rouheita.


Karkeaa soratietä jatkui onneksi vain parin kilometrin verran ja sen jälkeen asfaltti oli jälleen lähes taivaallista. Hyvää tietä jatkui aina Panevezykseen asti, johon olimme kaavailleet ruokatauon. Tauko osui sään kannalta loistavaan saumaan, sillä juuri kun saimme pyörämme parkkiin, alkoi koko aamun väijynyt vesisade pudottamaan ensimmäisiä pisaroitaan. Valitsimme ruokapaikaksi ehkä hieman liian siistin mestan hikisille pyöräilijäretkuille. Jämähdimme ovensuuhun, kun puvut päällä istuneet miehet ja baarimikko loivat kyseleviä katseita meihin. Hetken arpomisen jälkeen rohkaisimme kuitenkin mielemme ja marssimme sisään. Sapuskat olivat totuttuun tapaan erinomaiset ja edulliset. Alkusalaatit ja liharuoat juomineen kustansivat noin parikymmentä euroa.
Kahden kilometrin mutamössö oli sotkuista puuhaa. Pyörät likaantuivat enemmän kuin koko reissussa yhteensä. Ja pyöriähän ei reissussa pestä..


Ruoan aikana saimme villin idean jättää polkeminen tältä päivältä tähän ja urheilla sitten huomenna vähän enemmän. Olimme polkeneet Panevezykseen noin 60 kilometriä ja matkaa oli vielä 40 kilometriä jäljellä. Äänin 3-0 päätimme etsiä hotellin ja jäädä Panevezykseen yöksi. Huomenna tulisi suunnitelmien mukaan ehtiä Riikaan ja matkaa tulisi hieman rontti 150 kilometriä. Matka hieman jännitti, sillä huonon kelin sattuessa se voisi olla aika tiukka pala. Mutta kuten kaikki tietävät, jos riski on, se on otettava ja niin tälläkin kertaa. Suuntasimme keskustaan metsästämään yösijaa, ja puimme jo takkia päälle, sillä keli alkoi sateen vaikutuksesta viilenemään. Ensimmäinen hotelli oli edullinen, mutta aamupalaa ei ollut tarjolla. Passasimme tarjouksen, sillä huominen päivä täytyisi päästä aloittamaan tukevalla aamiaisella. Seuraavassa hotellissa enkun kieltä pidettiin itsestään selvyytenä, kun respan nainen vastasi “Do you speak English?” kysymykseen “Yes, of course!”. Hotelli oli täynnä, mutta nainen neuvoi meidät seuraamana samaa tietä eteenpäin. Poljimme muutaman kilometrin ja aloimme olla jo kaupungin laitamilla.

Epäilys alkoi hiipiä puseroon, joten homma seis ja tilannekatsaus. Nyt äänin 3-0 päätimme jatkaa alunperin suunnitellut 40 kilometriä, jotta huominen urakka helpottuisi. Sade oli mennyt jo ohi ja loppumatka poljettaisiin Via Balticaa pitkin, joten ei pahemmin tarvitsisi suunnistella. Hyppäsimme satuloihin ja parin tunnin urakka starttasi. Alkuun polkeminen ei ruoan jäljiltä oikein maistunut, mutta pikku hiljaa homma helpottui ja päätös jatkamisesta tuntui koko ajan viisaammalta.

Päämäärämme oli Pasvalys ja tien poskessa oli kaupungin infotaulu. Taas luova tauko ja kartasta löytyi yksi hotelli keskustasta. Pari kilometriä ennen keskustaa näimme toisen hotellin, mutta koska kaupunkiin oli vielä matkaa päätimme jatkaa ytimeen asti. Keskustan hotellille suunnistimme valokuvamuistin avulla kuin telkkä pönttöön, mutta harmiksemme se oli täynnä. Respan täti neuvoi ystävällisesti erään toisen hotellin, yllätysyllätys, sen minkä ohi olimme ajaneet. Päätimme käydä keskustassa kaupassa ja suunnata sitten takaisin kaupungin takalaidalle. Oli muuten ensimmäinen kerta reissussa, kun ajelimme taakse päin. Tämän pienen lammen rannalla sijainneen hotellin respa oli pöytää myöden tyhjä. Kapusimme yläkerran ravintolaan, jossa ilmeisesti yhdistetty siivooja/ravintolan tarjoilija/respa-neiti otti homman haltuun. Lontoota ei juurikaan haasteltu ja paperilapulle ilmestyi hinta, 120 litiä. Homma oli sillä selvä. Halvin yömme tähän mennessä.

Kun pääsimme huoneeseemme ja ensimmäinen ukko pääsi suihkusta, alkoi käytävältä kuulua äänekäs palohälytys. Pyyhkeet päällä siirryimme käytävän puolelle ihmettelemään meteliä. Samainen ilmeisesti myös palopäällikön virkaa hoiteleva nainen juoksenteli ovelta ovelle käytävällämme koputtelemassa oviin. Mistään ei vastattu, joten hän kävi kipaisemassa avaimet mukaansa. Hän kävi läpi kaikki huoneet käytävältä, paitsi meidän huoneemme, koska seisoimme edelleen pyyhkeet päällä oven suussa. Nainen katosi taas alakertaan ja päättelimme, ettei välitöntä vaaraa ole, joten siirryimme takaisin sisälle. Huomasimme samantien, että eteisessämme oleva palohälytin vilkutti nopealla tahdilla punaista valoa. Nopea tsekkaus yläkerran (kyllä, meillä on kaksi kerroksinen huone) ja käytävän palohälyttimistä, ja ne vilkkuivat harvakseltaan vihreää valoa. Taitaa olla palohälyttimet aika herkässä täällä, kun kaksi miestä laskee kaapelit pönttöön, niin saadaan aikaiseksi koko hotellin laajuinen palohälytys.























Vessan oven eteen asennettu palohälytin hoiti tonttinsa kiitettävästi. Vain liekit puuttuivat.


Kun tilanne oli ohitse, lähdimme kaupunkiin syömään. Jätimme pyörät hotellille ja taaplasimme saman kahden kilometrin pätkän, joka jo kaksi kertaa oli ajettu. Keskustasta löytyi kaksi vierekkäistä ravintolaa ja kokemuksesta valitsimme sen, jossa oli enemmän väkeä. Koko terassin väki kääntyi katsomaan meitä kun astelimme sisään, vaikka nyt olimme jo luopuneet ajokamoista. Paikan tarjoilija alkoi selittää paikallisella murteella siihen tahtiin, ettei meillä ollut mitään mahdollisuuksia ymmärtää sanaakaan, mutta hetken kuluttua käsitimme, ettei heillä ollut enää keittiö auki. Siirryimme naapuriin, joka osoittautui oikein passeliksi paikaksi. Ja taas tuttu kaava. Alkukeitot, liharuoat, jälkiruoat ja juomat, koko satsi noin 60 litiä, eli 18 euroa. Lauri hikoili jo mausteisen tomaattikeiton edessä, mutta taisteli silti urhoollisesti omenapiirakankin loppuun. Ruokailun aikana myös hotellimme respa-neiti ilmestyi kahden puntti-Paavon kanssa syömään, joten kyseessä täytyi olla high-class –ravintola. Kuten näistä ruokahehkutuksista varmaan huomaatte, on ruoka täällä erittäin edullista ja kertaakaan ei vielä ole tarvinnut ruoan makuun pettyä. Listahinnat ovat samaa tasoa, mitä Suomessa maksetaan euroja. Nyt summan saa jakaa reilulla kolmella.

Neljännen kerran kuljimme saman parin kilometrin pätkän ja nyt Kallekin huomasi tien poskeen kuukahtaneen kissan. Aiemmin bongattu vuohi oli jo lähtenyt nukkumaan ja Lauri jäi ilman vuohenjuustoa. Onpahan nyt ainakin tie tiedusteltu valmiiksi huomista aamua varten.

Huomenna retkue jättää Liettuan taakseen ja siirtyy Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Matkaa on hieman rontti satanen ja ajopäivä on kuudes perättäinen. Siispä Riikassa vietetään ansaittua lepopäivää, joka sovittiin jo Elblagissa edellisen lepopäivän yhteydessä. Reissun kolmas lepopäivä on budjetoitu Pärnuun. Ajopäiviä on yhteensä jäljellä enää neljä, mutta kaksi lepopäivää pitkittävät nautintoa vielä hetken..